"Odotamme täällä arvatenkin, vastasi Lattimer. Tuolla hän tulee."
Tarkasti seuraten jälkiään saattoi Josephine vihdoin nähdä pienen pisteen, joka näytti liikkuvan heihin päin. Piste oli vielä alangolla ja näytti se liikkuvan nopeasti ja seuratessaan sen kulkua näki Josephine sen saapuvan nousun alle ja alkavan pyrkiä ylöspäin heitä kohti, liikkuen epäsäännöllisesti sinne tänne. Vihdoin piste alkoi muuttua hevoseksi ja mieheksi.
Puolivälissä nousua havaitsi Josephine ratsastajassa jotakin tutunomaista ja huudahti sitten:
"Se on Ben Whitman!"
"Teillä on kerrassaan hyvät silmät", sanoi Lattimer. "Se on Whitman."
Nimen kuullessaan näytti Artwell heräävän eloon.
"Whitman!" sanoi hän pilkallisesti. "Mitä helvettiä hän meitä seuraa.
Hän on aina sotkemassa asioita, kirottu mies."
Lattimer nauroi.
"Sinun veljentunteesi eivät näy olevan erikoisen ystävällistä laatua", sanoi hän ivallisesti.
Artwell mutisi jotakin epäselvää ja painui taas satulan nuppia vasten. Hänen ruumiinsa näytti aivan voimattomalta, aivankuin puhuminen olisi ollut hänelle ylivoimainen ponnistus.