Hämmästyneenä Ben Whitmanin sanojen johdosta nousi Josephine horjuen jojoilleen. Hän näki molempien miesten seisovan liikkumattomina. Sitten tarttui Ben Whitman kotkan kynsiä muistuttavilla sormillaan kuusipiippuiseensa. Suuri ase oli jo puolivälissä esillä kotelostaan, kun Lattimerin kyljen kohdalla välähti salama, joka näytti menevän suoraan Whitmanin rinnan läpi. Hän näki Whitmanin suoristautuvan, horjuvan, suoristautuvan uudelleen ja kääntyvän sivuttain Lattimeriin, joka seisoi katsellen häntä pilkallinen hymy huulillaan. Sitten Whitmanin polvet alkoivat omituisesti notkahdella ja hän kaatui kasvot edellä hiekkaan.
Lattimer kumartui hänen ylitseen tarkaten häntä ase kädessä.
"Luulenpa, että tiesit liian paljon, Ben", sanoi hän.
Sitten hän hitaasti pani aseensa koteloon takaisin ja kääntyi Josephineä kohti, joka seisoi järkytettynä murhenäytelmästä, jonka todistajaksi hän äkkiä oli joutunut ja katsoi lumottuna sen suorittajaa.
"Nouskaa hevosen selkään, Miss Hamilton", sanoi Lattimer astuen häntä kohti. "Meillä on vielä pitkä matka edessämme."
Kuudeskolmatta luku.
Ennenkuin Cole Meederin ääni oli hukkunut tyhjän karjatalon hiljaisuuteen, oli Brannon tointunut hämmästyksestään huomatessaan, että Lattimer, Artwell ja Miss Hamilton olivat lähteneet talosta. Silmänräpäyksessä oli hän myös oivaltanut, että Cole Meeder ja hänen miehensä eivät enää aikoneet viivyttää tuomion toimeenpanoa. Heille riitti yllin kyllin Artwellin ja Lattimerin puuttuminen talosta todistukseksi siitä, että Brannon oli valehdellut siinä toivossa, että viivytys tuottaisi hänelle jonkin mahdollisuuden päästä pakoon.
Cole Meederin pilkallinen selitys Lattimerin ja Miss Hamiltonin poissaoloon sai hänet irvistelemään hieman happamasti. Hän avasi suunsa nauraakseen ja katsoi hieman hämmästyneenä miehiään, sillä hän tiesi, että hän vastaisuudessa saisi sulattaa monta kompaa heidän puoleltaan siitä, että hän niin helposti oli antanut Brannonin vetää itseään nenästä ja siten aiheuttanut tuomion toimeenpanon lykkäyksen.
Kun Meederin aivot taasen olivat saavuttaneet tavallisen toimintakykynsä, huomasi hän makaavansa selällään porstuan lattialla, aavistamatta vähääkään miten hän siihen oli joutunut. Hänen kuusipiippuisensa oli kymmenkunnan jalan päässä hänestä maassa ja Brannon seisoi suuri aseensa jäykkänä kädessä porstuan pielessä, silmät kohdistettuina Starin miehiin, jotka seisoivat liikkumattomina, kädet taivasta kohden.
Meeder oli luonnollisesti ollut tyhmä ruvetessaan koittosille Brannonin kanssa, sen hän nyt selvästi tajusi. Hän oli kyllä tiennyt, että Brannon oli salamannopea ampuja ja hän oli kuullut mainittavan hänen tyyneyttään ja kekseliäisyyttään kaikissa pulmissa, mitä hänen eteensä oli sattunut, mutta hän ei sittenkään voinut arvata, että Brannon oli niin kylmä, tyyni ja teräksinen, jollaisena hän nyt oli esiintynyt.