"Jos se ajatus on ensinkään ollutkaan päässäni, niin on se nyt sieltä täydelleen lähtenyt, Brannon. Jos antaisit minun nousta istumaan, jotta voisin paremmin käyttää leukojani niin puhuisin mielelläni pari sanaa miehilleni."
Hänen noustessaan palasi Latson, kantaen satulaa. Hän pudotti sen kuistin permannolle ja kysymättä Brannonin suostumusta kerääntyivät kaikki miehet, niiden joukossa Meederkin, satulan ympärille.
Brannon astui pari askelta kauemmaksi, ollakseen varuillaan, sillä hän tiesi, että miesten lapsellinen uteliaisuus saattoi sangen pian vaihtua epäluuloksi.
Satula oli Billyn. Triangle L:n merkki toisessa mahavyössä oli mykkänä todistajana sen kotoperästä. Siinä asiassa Brannonin kertomus siis oli totuudenmukainen ja miesten kasvoilla alkoi näkyä hämmästyneitä ilmeitä.
"Näyttää todelta ja asianmukaiselta", tokaisi joku joukosta.
"Taisimme hieman sotkea asioita", tuumi toinen häpeissään. "Veripilkut tallin ovessa ja nyt satula —"
"Kun ei mies lähde karkuun, vaikka on erinomainen tilaisuus siihen, on se minusta parempi todistus kuin satulat ja muut", keskeytti Cole Meeder. "Luulen, että olemme olleet —." Hän pysähtyi ja jäi suu auki tuijottamaan aukeamaan, joka oli kuistin ja karja-aitauksen välissä.
Huomattuaan hänen ilmeisen hämmästyksensä kääntyivät muutkin katsomaan samaan suuntaan, paitsi Brannon, joka peläten jotakin juonta heidän puoleltaan, piti heitä silmällä.
Mutta Meeder ei ajatellut mitään kepposta.
Aitauksen ja rakennuksen välillä tuli esiin hevonen ja selässä istui suorana Ben Whitman. Hänen edessään riippui kasvot alaspäin toinen mies, kädet heiluen velttoina toisella ja jalat roikkuen toisella puolella hevosta.