"No niin", sanoi Brannon näennäisellä välinpitämättömyydellä, "sehän on asia, joka koskee ainoastaan teitä. Missä Lattimer on?"
Ja nyt, huolimatta epätoivoisesta rohkeudestaan, vapisi Josephine. Brannon oli siis päättänyt tavata Lattimerin. Josephine oli toivonut, että Brannon, sittenkuin hän oli sanonut vapaaehtoisesti lähteneensä Lattimerin matkaan, katsoisi edesvastuunsa loppuvan siihen ja palaisi samaa tietä kuin oli tullutkin, jättäen hänet oman onnensa nojaan.
Mutta hän näkikin nyt, että hän oli erehtynyt ja että Brannon ei ollut niinkään altis jättämään häntä. Josephine tunsi, että Brannonin täytyi epäillä hänen valehtelevan tai että hänellä oli jotakin sanomista Lattimerille Whitmanin ampumisen johdosta — vaikka, jos kerran Whitman eli, niin —.
Josephine oli unohtanut Les Artwellin! Ehkäpä Brannonin epäluulot olivat kohdistuneet Lattimeriin, niinhän tämä oli itse kertonut vastikään.
Jos Brannon sen vuoksi aikoi tavata Lattimeriä, niin täytyi hänen estää se.
Josephine pani kätensä Brannonin olkapäille.
"Brannon", sanoi hän, "Les Artwell tappoi Callahanin."
"Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa", sanoi hän kuivasti, katsoen
Josephinea tarkasti silmiin.
"Miten se on mahdollista?"
"Eikö Lattimer ole kertonut sitä teille?" nauroi Brannon. "Vein Artwellin hevosen Lazy L:ään samana aamuna kun te pudotitte nenäliinanne kuistin viereen. Huomaan, että Lattimer on kertonut teille siitä", sanoi Brannon leveästi korostaen viimeistä sanaansa ja lisäsi sitten: