"Miss Hamilton ei tahtonut kuulla puhuttavankaan Denverin lähettämisestä. Hän arveli, ettei Denveriä voinut lähettää kipeine jalkoineen sellaiselle matkalle. Hän ilmoitti tahtonsa minulle tiukasti ja huomautti samalla miten hän vihasi minua.
"Kun tunsin Denverin aikeet, niin kiersin nurkan taitse ja lähetin kiinalaisen Willetiin, jättäen sekä Denverin että Miss Hamiltonin siihen luuloon että olin itse lähtenyt.
"Annettuaan minulle tarpeeksi aikaa loitota talosta, ryhtyi Denver toimiin. Seurasin hänen edesottamisiaan eräästä avonaisesta akkunasta. Miss Hamilton ei antanut minun tappaa tuota koiraa, joten annoin hänelle viisitoista minuuttia aikaa pudistaakseen talon tomut jaloistaan. Hän koetti pientä pistooli-leikkiä mutta se ei oikein onnistunut, joten hän täytti sötareppunsa ja lähti etelään.
"Luulin, että kaikki oli sillä selvä. Puolituntia Denverin lähdön jälkeen olin ulkona todetakseni, että hän todella oli mennyt, kun näin miehen nousevan päärakennuksen rappuja ylös. Luullen häntä Denveriksi, joka uudelleen koetti päästä Miss Hamiltonin kimppuun, ammuin hänet. Sitten huomasinkin, että olin tappanut Tim Callahanin."
Hiljaisuutta, joka hänen kertomustaan seurasi, kesti niin kauan, että se rupesi painostamaan.
Starin miehet liikehtivät levottomina ja katsoivat kysyvin ilmein
Meederiin. Vihdoin puhui Meeder, epäilys ja epävarmuus äänessä.
"Asia kuulostaa oikealta, Brannon." Hänen katseensa oli luja, tutkiva, mutta silti vihamielinen.
"Missä Callahanin hevonen oli, Brannon?"
Brannon kertoi miten hän oli löytänyt hevosen seisomassa puun alla, ontuvana.
"Sekin kuulostaa oikealta", myönsi Meeder. "Mutta minä luulen, että tarkastamme Callahanin hevosen. Mitä jalkaa se ontuu"? kysyi hän äkkiä.