Hänen täytyi kuitenkin koettaa. Hän ei voinut jättää Artwellia talliin kuolemaan eikä hän myöskään voinut jättää häntä Brannonin käsiin hirtettäväksi, ja oli todennäköistä ettei Artwell pystyisi ratsastamaan viittätoista mailia ilman apua.
Eri asia on omistaa kauniita aatteita, mutta toinen on panna ne täytäntöön, oman turvallisuutensa uhalla. Josephine ajatteli tuota eroa, seisoessaan tallin ovella Artwellia katsellen. Hänen vastahakoisuutensa toimia tässä tapauksessa oli suuri. Hän suoraan sanoen pelkäsi.
Mutta kun hän näki Artwellin kääntyvän hitaasti ja koettaen pysyttää tasapainoaan, lähtevän kävelemään pimeään talliin, seurasi Josephine häntä, kuullen hänen puhuvan horjuessaan eteenpäin.
"Sain erään hevosen satuloiduksi ja suitset päähän. Siihen meni minulta melkein koko päivä. Mutta en päässyt sen selkään millään tavalla. Liian heikko. Jos te auttaisitte hieman, niin ehkä voisin onnistua. Ja, jos pelkäätte tai ette tahdo, että joudutte kiinni siitä, niin ehkäpä voisitte saattaa minua vähän matkaa, sen verran, että pääsen alkuun. Luulen, että suoriutuisin lopusta."
Kuu valoi loistettaan avonaisesta tallin ovesta ja sen himmeässä valossa onnistui Josephinen jollakin tavalla auttaa Artwell satulaan. Hevonen seisoi suuressa tallissa, mutta käyttäen hyväkseen kaukaloa ja erästä viereisen tallin alempaa osastoa, kävi satulaan nousu jollakin tavalla päinsä.
Mutta päästyään satulaan näytti Artwell lysähtävän aivan kokoon. Hän vaipui satulannuppia vasten voimattomana ja avuttomana.
Sääli Artwellia kohtaan kannusti Josephineä ripeään päätökseen. Talli oli laaja ja jossakin siellä oli Chesterfield. Hän löysi sen vihdoin eräässä nurkassa olevasta pilttuusta, jossa se tylsänä seisoi ja vaikka hänen kokemattomuutensa ja ratsasvälineitten tuntemattomuutensa tekivätkin hänen työnsä hitaaksi ja toivottoman vaikeaksi, sai hän vihdoin satulan hevosen selkään ja suitset sen suuhun. Samoin pääsi hän satulaan ja ohjasi Chesterfieldin Artwellin hevosen viereen.
Sitten talutti hän Artwellin hevosen tallista ulos ja lähti ratsastamaan etelään, aina vähä väliä katsahtaen olkansa yli karjatalolle. Täysin tietoisena uhkapelistä, johon hän antautui, lähtiessään Artwellin kanssa, ryhtyi hän siihen kuitenkin rohkealla mielellä ja tuntien outoa riemua teostaan.
Seitsemästoista luku.
Ensi sarastuksen heikossa valaistuksessa näki Josephine rakennusryhmän hämärät ääriviivat metsän laidassa olevalla tasaisella kentällä. Heikko sumu, joka oli peittänyt alangon, teki hitaasti nousuaan, laskien taas siellä täällä ikäänkuin vastenmielisesti irtautuen maasta, yhtyäkseen hajanaisiin pilviin sen yläpuolella.