"Elä pelkää, elä pelkää, ystäväni", vastasi Richard; "niinkun minä olen sanonut sinulle tänä iltana, käsität sinä, että minä olen nähnyt niin paljon maailmassa, että aion olla poissa ravintolasta koko elinaikani, ja kiitän sinua tarjouksestasi. Mutta nyt menen minä hetkiseksi langottareni luokse; en ole tavannut Margaretaa sitte Maria-raukkani kuoleman".
Jääsade löi kovasti ikkunoihin ja tuuli ulvoi savupiipussa vanhan, punaisen huoneen, jossa Margareta asui; mutta sisällä oli iloisata ja lämmin. Suuri takkavalkea lekkueli avoimessa takassa, takkavalkea semmoinen, jota turhaan saa hakea köyhän asunnoista hiilipiiristön ulkopuolella. Suloinen lämmin levittihe ympäri matalaa, vaan avaraa tupaa, ja valo loisti vanhoihin, rattoisiin huonekaluihin, hyllyllä oleviin lautasiin, vanhoihin, tummiin tammituoleihin, vanhan-aikaiseen kelloon homehtuneine messinkiviisarineen, puoli-avoimeen nurkkakaappiin, joka näytti huolellisesti säilytettyjä lasi- ja posliinitavaroitansa. Mutta valoisa paiste ei ainoastaan loistanut kuolleisin kappaleisin. Tämän iloisan lieden yhdellä puolella istui siisti ja säättyllinen perheen-äiti, kutoen sukkaa ja käyttäen puikkojansa sillä tavalla, joka sekä näytti hänen tottuneen tähän työhön, että myös hänen tekevän sitä hyvin. Kohtuullinen puku, joka oli karhea, ruskeanvärinen, punaraitainen puolivillainen hame, kotikutoiset mustat sukat, jykevät kengät ja musta päällysvaate, osoitti köyhyyttä ja siihen yhdistettyä uutteruutta; kallellaan oleva valkea päähine omituisine juovineen ja mustat nauhat leuan alla osoittivat, että Margareta oli leski. Kynttilä, jota ei vielä ollut sytytetty, seisoi ympyriäisellä pöydällä, ja sen vieressä vasu puolillaan villalanka-vyyhtiä. Takan nurkassa hänen vieressään istui nuoremman veljensä puoleen kumartunut tyttö, opettaen häntä sukkaa kutomaan ja pitäen samalla hänen pieniä sormiaan omissaan. Vanhempi poika istui takan toisella puolella vastapäätä äitiänsä, jutellen ja nauraen säihkyvin silmin sekä lämmittäen käsiään valkeassa. Hän oli nyt juuri tullut kotiin työstänsä hiilikaivannosta ja oli pesnyt kasvonsa ja kätensä sekä muuttanut jalkaansa kuivat, lämpimät sukat, joita hänen äidillänsä aina oli valmiina hänelle nuoralla riippumassa tulisijan päällä.
"Nyt me syömme", sanoi äiti, pisti sukkapuikkonsa kerään ja pani kutimensa vasuun. "Pankaa nyt työnne pois, lapset, ja sytytä kynttilä, hyvä Maria sekä laita meille ruokaa, sitte saa Edward lukea meille luvun pipliasta, jonka tehtyä pidämme rukouksen ja menemme maata". Samassa naputettiin ovea. "Kukahan nyt tulee vielä tänä aikana illalla?" sanoi Margareta, auaisten oven, ja Richard Norman seisoi hänen edessänsä.
"Etkös tunne minua enää, Margareta", sanoi hän, sillä tämä katsoi häneen niinkun vieraasen.
"En", vastasi hän, "en voi sanoa tuntevani, ja kuitenkin tuntuu ääni niin tutulta, vaikk'en ensinkään tunne kasvoja".
"Oletkos unhottanut Richard Norman'in — sisaresi Marian miehen?"
"Poloinen, poloinen Mariani", huudahti Margareta, ja kyyneleet valuivat hänen poskiansa pitkin sekä estivät häntä hetken puhumasta; hänen ajatuksensa viipyivät rakkaassa, syvästi kaivatussa sisaressaan. Mutta hän kuivasi pois kyyneleensä ja asetti tuolin Richardille, sanoen: "Sinä olet tullut vanhaksi mieheksi sitte kun sinun viimeksi näin. Ja mikä siihen on syynä ollut? Onko se murhe? Taikka puute? En olisi sinua koskaan tuntenut, ellet olisi sanonut minulle nimeäsi, ja jos en tuntisi ääntäsi, niin en ensinkään voisi uskoa sinua, että sinä olet Richard Norman, joka oli Maria-raukan sulhanen. Te näytitte silloin niin muhkeilta ja hyviltä, kuin kuka kirkkoon astuva nuori pari milloin hyvänsä, hääpäivänänne, eikä sitten niin monen monta vuotta ole. Ja nyt lepää Maria haudassaan, ja sinä olet vanha, kumarainen ukko".
"Se on tullut murheesta ja puutteista, sydämen murheesta, ruuan ja vaatteiden puutteesta, jaa, kaiken puutteesta, Margareta. Ajatus, ymmärrys, miehen älyllisyys, usko Jumalaan, luottamus Kristukseen, kaikki on puuttunut ja kaikki olen minä ajanut pois itseltäni juomisella. Viina on ollut kiroukseni, minun onnettomuuteni ja on turmellut terveyteni ja hyvän voimiseni. Viina teki minun raatelevaksi pedoksi hellää, rakasta vaimoani ja viattomia poikaraukkojani kohtaan. Viina on ryöstänyt minulta kodon ja huoneet, saattanut minut kuljeskelevaksi raukaksi, jommoisena minun näet tän'iltana".
Koko ajan, minkä hän puhui, katsoi Margareta vakavasti häneen. Hän tarkasteli pään sisään painuneita, veristäviä silmiä, näivettyneitä, kuopillisia kasvoja, vanunutta tukkaa ja likaisia vaatteita. — Hän oli totisesti muuttunut.
Hänen vapaa, ujostelematon muotonsa oli poissa ja jonkunlainen pelkurimaisuus ja vavistus oli tullut sijaan; hänen ennen niin voimakas, suora vartalonsa oli kuihtunut ja köyristynyt, koko hänen ulkomuotonsa oli raukea, huolimaton ja likainen.