"Richard Norman, sinä olet mennyt vaikeaan palvelukseen, julman isännän alamaiseksi. Sinuun katsoessani muistan minä, mitä pappi sanoi, että meidän täytyy olla joko Kristuksen sotamiehiä taikka perkeleen orjia. Ken sinun näki ja kuuli puhuvan sinä aikana, jolloin nait, hän saattoi sinua luulla hyväksi sotamieheksi, joka tahtoisi kärsiä ja kestää, koska sinä rakastit totuutta Jesuksessa. Ja minä uskoin, että rakastettu sisareni aivan varmaan tulisi onnelliseksi semmoisen puolison kanssa kuin sinä olit — ja ajattele, kuinka sinulle on käynyt!"
"Niin, mikäpä minä nyt olen muu kuin perkeleen orja? Et koskaan ole totisemmin sanonut, Margareta. Mutta ei! Minä olen tullut ulos vankeudesta, ja olen päättänyt Jumalan avulla katkaista kahleeni enkä enää olla orjana. Minä lähdin Drayton kylästä tänä aamuna, ja luulen saavani työtä täällä, jonka tähden aion olla täällä, jonkun aikaa. Minä olen iloinen, että saan olla sinun läheisyydessäsi ja erossa entisistä seura-ystävistäni. Sinua nähdessäni muistan minä Mariaa; menettele sinä minun kanssani niinkun veljesi ja sano minulle silloin tällöin joku sana, joka auttaa minua käydessäni oikeata tietä; ja varoita minua, jos näet minun siltä poikkeavan, mutta minä toivon ja luulen, ettet sinä tarvitse sitä tehdä. Minä olen saanut varoituksia kyllin, ja olen päättänyt Jumalan armon avulla hyljätä pimeyden työt, pukea itseni valkeuden sota-aseilla ja tulla hyväksi Jesuksen Kristuksen sotamieheksi. Etkös tahdo sitä tehdä, Margareta, etkö tahdo, sisaresi Marian tähden? Hän rakasti minua viimeiseen asti, vaikka minä, niinkun metsänpeto, musersin hänen sydämensä. Etkös tahdo tulla ystäväkseni?"
"Sinä puhut oikein, Richard, enkä epäile sinun sanovan totta, en siinäkään, kun sanot, että Maria rakasti sinua viimeiseen asti. Sillä jos milloin on vaimo miestänsä rakastanut, niin rakasti myös Maria-poloiseni sinua. Mutta ei mitkään minun sanani, ei kukaan ystävä, ei mikään aviopuolison rakkaus, vaikka se olkoon yhtä suuri kuin Marialla oli sinuun, saata voittaa sydäntä Herralle, jos tämä sydän on syntiin taipunut. Richard, sinä tiedät paremmin kuin minä voin sinulle sanoakaan, kuka on se ainoa, joka voipi sydämesi muuttaa ja totisesti tehdä sinut uudeksi ihmiseksi, ja sinä tiedät myöskin, kuinka sinun pitää Häntä etsiä. Tee se vaan, koska sinä taidat löytää Hänen, sillä minä en tahtoisi, että sinä petät itsesi. Sinä et elä monta vuotta, jos taas palajat syntiisi. Sinä olet nyt sairas, sen kuulen selvästi sinun pohjattomasta yskästäsi ja hengityksestäsi".
"Sinä olet oikeassa, Margareta; en voi sanoa olevani oikein virkeä. Minä kävin tohtorin luona, joka on taitava mies luullakseni, tänne tullessani tänään. Koeteltuansa suonentykytystäni, pudisti hän päätänsä ja sanoi, että hän kentiesi voisi minut parantaa tällä kertaa, vaan että, jos minä taas rupean juomaan; ei mikään ihmisellinen voima enää voi pelastaa minua. Ja hyvää yötä nyt, Margareta!"
"Ei, Richard, sinä et saa lähteä ennenkun olet saanut jotakin syödäksesi. Minä annan sinulle kupin hyvää teetä ja paistan pannukakun. Pidithän sinä ennen minun kakuistani. Vedä tuolisi likemmä valkeata, että tulee iloisampi ollaksesi. En edes voi pitää sinua luonani yötäkään, vaan kupin teetä ja sydämellisen tervetulon saat aina minulta Maria-raukan tähden. Mitä meiltä puuttuneekin", lisäsi hän, "niin on meillä aina yksi asia kiittää Jumalaa täällä hiilitienoossa: me emme puutu koskaan isoa ja oivallista takkavalkeata. Edward", jatkoi hän, "mistähän me voisimme toimittaa enollesi yösijan?"
"Kiitoksia paljon", vastasi Richard, "minä luulen saavani yösijan erään naapurisi luona. Enok Leander tuli minun seurassani Wellingtonista, ja hän sanoi saavani huoneen ja yösijan heillä tänä yönä".
"Hän on raitis ja jumalinen mies", sanoi Margareta, "ja hänen vaimonsa on hyvääsuopa ihminen. Mutta nyt, Richard, teetä juodessa ja pannukakkuja paistaessani teen mielelläin sinulle pari kysymystä. Sanoppas ensiksi, miksi et sinä koskaan antanut minulle ja miehelleni tietoa, että Maria oli kipeä? Emme tienneet ensinkään hänen olleen sairaana, ennenkun hän oli jo kuollut ja haudattu, ja silloin tuli se murheellinen sanoma, että hän oli kärsinyt ruuan ja polttoaineiden puutetta sinä kovana talvena, jona hän kuoli. Olisimmehan me, vaikka köyhiäkin olimme, voineet kuitenkin lähettää hänelle vaunullisen hiiliä, ja minä olisin voinut mennä H~-hon ja olla apuna hänen hoidossaan. Se oli sinulta tunnottomasti, Richard".
Richard ei voinut antaa minkäänlaista muuta selitystä, kuin että hän itse oli niin kurjassa tilassa, niin juomisen hurmaamana ja niin surun valtaamana, ettei hän ajatellut eikä tehnyt, mikä oikein oli. Margaretan sanat liikuttivat häntä niin, että hän kätki kasvonsa käsillään ja itkeä nyyhki ääneensä.
"No, no, Richard-parka. Minä en tarvitse kuulla enempää; minä ymmärrän sen kuitenkin hyvin. En puhu enempää siitä. Mikä tehty on, sitä ei voi muuttaa. Minä annan anteeksi sinulle, poikaseni, ja rukoilen Herraa Jumalaa tekemään samoin sekä kääntämään sydämesi puoleensa. Mutta puhu nyt pojistasi, Richard; missä ne ovat? Missä on vankka Juhanini, joka aina oli niin siivo äidillensä? Ja Ville, se pieni Ville, mustine, kirkkaine silmineen, ja valkoisine, kähäräisine hivusineen, jolla oli äitinsä iho ja hymyily sekä iloiset kasvojen liuhkeet?"
"Juhani sai paikan Wollertonissa", vastasi Richard, "ja Ville on minun vanhempieni luona ja käy sekä arki- että sunnuntaikoulussa. Jos minä saan vakinaisen työ-paikan, aion minä ottaa hänen luokseni joksikuksi ajaksi".