"Anna hänen olla siellä niin kauan kun hän on", sanoi Margareta. "Vanhempasi ovat ystävälliset, siivot ihmiset, Richard. Minä muistan niin hyvin heidät ja heidän iloisan tupansa, joka melkein ylitelleen oli täynnä punamarjaisia köynnöskasvia, ja he pitivät Maria-raukasta. He ovat kyllä hyviä hänen pojalleenkin".
Monta viikkoa oli Richard tasainen, raitis ja säännöllinen työssänsä.
Hän asui Enok ja Märta Leanderilla ja tuli usein pariksi tunniksi
Margaretan ja hänen lastensa luokse pitkinä talvi-iltoina, mutta
vähitellen tulivat hänen käyntinsä harvinaisemmiksi.
Margareta ei nähnyt häntä enää pitkiin aikoihin kirkossa, ja kokonainen kuukausi kului, ettei hän häntä tavannut. Eräänä iltana oli hän menemässä Enokin asuntoon, joka oli R—n toisessa päässä, kysymään, kuinka hänen laitansa oli; vaan hän tapasi Enokin tiellä. Hän ajoi vaunuissa erään toisen miehen kanssa, vaan pysäytti ne ja hyppäsi alas hänen kanssansa puhelemaan. Hänellä oli kuitenkin kiire, eikä hänellä ollut aikaa puhua hänelle monta sanaa; mutta hän sanoi pian tulevansa hänen luoksensa, sillä hänellä oli paljon puhumista Richardista. Hän oli käskenyt hänen muuttamaan pois kuukauden loputtua. "Niin on siis, kun minä pelkäsin", sanoi Margareta; "hän on jälleen ruvennut juomaan; hän on rikkonut kaikki hyvät aikeensa". — "Jaa, niin on todellakin käynyt", sanoi Enok murheellisena; "ne olivat niinkun aamupilvet ja kun aamukaste". Hän nousi vaunuun ja ajoi eteenpäin.
"Kotkan", ravintolan juomatuvassa mellastavista äänistä oli yksi kaikkein muiden ääntä korkeampi, ja se oli Richard Norman'in.
"Joutaa mennä, joutaa mennä! Lyö yhteen! Minä lyön vedon ja sanon: joutaa mennä. Mitäs sinä sanot? Minä voisin lyödä vetoa kenen hyvään teidän kanssa, yhtähyvin kuin Tomminkin; mutta jos itse sen teet, Tommi, niin hyvä on. Sanokaas: jouti mennä, vai kuinka? Katsos vaan, etkö tiedä itse, mitä tahdot? Sinä pelkäät minun voittavan. Ha, ha, haa, hän pelkää. Hän pelkää, hän tietää, että minä voitan hänen. Niin mene sitte matkaasi, pelkuri, mene pois ja rupea raittiuden seuraan ja tee lupauksesi. Mene pois! Kuule, isäntä, anna tuolle herralle lasi vettä ja pane kourallinen suoloja sekaan, ja me pakotamme hänen juomaan sen; eikös niin, Janne? Mutta me emme auta häntä sitä pohjaan juodessa. Anna minulle sitte lasi oltta ja pane vähän väkevää sekaan".
"Sä selvä olvi lasissain,
Ravitset sielua, ruumistain…"
"Mitä sinä meluat?" sanoi se mies, jolle Richard oli pitänyt koko tämän pauhaavan puheen.
Tommi Gulton otti piipun suustansa ja seisoi Richardin takana, pitäen kättänsä hänen olkapäällään. "Mitä kaikki tämä mökötys merkitsee? Ole hiljaa, Dick, poikani eläkä pidä semmoista rähinää", sanoi hän käheällä äänellä ja juopuneen katsannolla. "Minä suostun vetoon", lisäsi hän tyhmästi nauraen. "Tuoss' on käteni, ja minä sanon: joutaa mennä, ja joutaa mennä on kylliksi kahden kunniallisen miehen välillä". Richard käänsihe äkkiä, puoliksi iloisesti ja puoliksi vihaisesti katsahtaen. "Tommi, sinä olet oiva poika. Tommi, sinä olet kunnian mies — mies, joka pysyt sanassasi. Sen minä sanon, että Tommi Gulton on kunnian-poika, oiva mies, oikea kruunu. Pihkaa saa se, kun toisin sanoo. Istu nyt, mies, niin tartumme tosiasiaan. Kukas tulee tuomariksi, Janne vai Jooseppi?"
"Tulkoon Janne", sanoi Jooseppi. "Minä en saa olla täällä; minä lupasin vaimolleni mennä häntä vastaan Oakengates'ille, ja jos minä annan hänen kantaa vasua ja pentua koko matkan, niin saan minä pestini sitte, ole varma siitä! Minua suututtaa, kun en voi jäädä tänne — ehkä minä juoksen tänne hetkeksi, niin saan nähdä, kumpiko teistä kellistyy. Mutta ennenkun menen, niin lyön vetoa sinun kanssasi viisikon, että Richard voittaa — viisikon, jonka voittajan on laittaminen meille muille. Sanotkos: jouti mennä, Janne?"
"Jaa, tietysti, poika, jouti mennä! Sen teen mielelläni, sillä minä olen varma, että Tommi voittaa. Tommi voi juoda niin paljon kuin yksikin mies, jonka minä tunnen, ja menee kotiinsa yhtä vakavasti kuin raitis mies sitte".