Rautakanki ja kuinka viimein kävi : tosikertomus

by Charles B. Tayler

Seuraavana aamuna heräsi hän juomisen himossa, ja saman päivän iltana oli hän suurin-suinen "viheriän käärmeen" kapakkatuvassa mellastavassa seurassa. Hän oli langennut todellakin takaisin entiseen elämäänsä, ja kaikki hänen lupauksensa ja päätöksensä menivät niin turhaan, kuin ei näitä olisi koskaan lausuttu.

Niinkun nyt näkyi, ei hänen vanha syntinen elämänsä ollutkaan poistunut, vaan ainoasti keskeytynyt kovan taudin tähden. Käyttääksemme raamatun ankarata lausetta, oli "koira syönyt oksennuksensa jälleen". Richard ei kuitenkaan laiminlyönyt työtänsä. Hän oli pajassa joka päivä, toisinaan tosin pää kipeänä ja puolihuumaantuneena edellisen yön ylöllisyydestä.

Jakob Burnet puhui yksinkertaisesti ja vakaisesti, vaan ystävällisesti hänelle hänen syntisestä tavastansa. Richard nauroi hänen nuhteillensa ja kysyi, mitä syytä hänellä oli valittaa niin kauan kun hän teki työtä, niinkun hänen piti tehdä. "Mutta muistanethan kyllä", sanoi vanha mies, "että se riippuu sinun vakaisuudestasi, jos me rupeamme yhdistykseen taikka ei".

Richard lupasi parantua, vaan unhotti ja rikkoi lupauksensa melkein yhtä pian kuin ne tekikin. Vaikka hän tuli työhönsä aamusilla, meni kuitenkin tuskin yhtäkään iltaa, ettei hän ollut "viheriässä käärmeessä", ja pian tunnettiin hän auttamattomaksi juomariksi. Hänen ihmeteltävä vaimonsa ei kuitenkaan kärsivällisyyttänsä milloinkaan menettänyt eikä suuttunut, vaan toivoi eli koetti toivoa, että miehensä kerran jättäisi pahan tiensä ja kääntyisi Jumalan tykö. Sopivissa tilaisuuksissa hän aina puhui vakavasti ja ystävällisesti hänelle, kun hän näki hänen olevan semmoisella päällä, että saattoi häntä kuulla, ja silloin puhui hän enemmän siitä kauheasta vaarasta, jossa hän häälyi, siitä synnistä Jumalata ja ihmisten rakasta Vapahtajaa kohtaan, johon hän oli tekeynyt syylliseksi, kuin omista kärsimisistään ja kiusauksistaan. Hän puhui harvoin tai ei koskaan muiden kanssa miehestänsä, ja niinkun edellisellä kerrallakin ei hän milloinkaan sallinut hänestä mitään pahaa puhuttavan. Ei kukaan hieno nainen olisi voinut menetellä hienotunteisemmin eikä sopivammin, kuin tämä yksinkertainen, kohtuullisissa elämän-ehdoissa kasvatettu vaimo teki. Hänen suloinen, kaino nöyryytensä oli hänen tyvenen Kristuksen luottamuksensa hedelmä. Hänen ainoa lohdutuksensa oli rukous, ja usein meni hän kammariinsa vuodattamaan täyden, murheellisen sydämensä Herran eteen. Hänen vanhin poikansa kertoi pastorille, että kun kerran Richard juovuksissa lapsen läsnä-ollen oli käyttänyt pahoin itseänsä, oli Maria ottanut pojan muassansa huoneesensa, ja "kun me laskeusimme polvillemme vierittäin", sanoi lapsi, "rukoili äiti isän edestä, että Jumala armossansa muuttaisi hänen sydämensä, vaan ei äiti milloinkaan torunut hänen kanssansa eikä sanonut yhtään pahaa sanaa hänelle", lisäsi poika. Richard ei katunut syntejänsä eikä hyljännyt väärää tietänsä. Lukia voisi syystä odottaa, että niin viisas ja lempeä vaimo, kuin Maria oli, olisi juomarin voittanut. Minä tunnen, etten voi täydellisesti oikein kuvaella hänen olentonsa ja käytöksensä ylevyyttä, mutta minä näin tässä vielä yhden todistuksen monen entisen lisäksi, ettei kenenkään ihmisen voimassa ole toisen sydämen muuttaminen.

Marian usko ja kärsivällisyys tuli kokoaan koetukseen. Hänen miehestänsä oli tullut aljojuomari; ei paljon yhtään iltaa ollut hän kotona, vaan tuli kotiin myöhään öillä enemmän tahi vähemmän humalassa. Synti, jota hän ennen silloin tällöin oli harjoittanut, muuttui nyt jokapäiväiseksi tavaksi, ja toisinaan makasi hän monta päivää päänkivistyksen ja yleiseen huononvoimiseensa tähden työhön kykenemätönnä. Jakob Burnet oli monta kertaa valmis häntä eroittamaan, vaan esti sen aina Marian tähden.

Tämä vanha, ystävällinen mies tuli tutuksi Marian kanssa kerran, kun Richard ei tullut työhönsä, ja hän sentähden meni hänen kotiinsa kysymään häntä. Hän ei kuullut yhtään valitusta hänen suustansa eikä nähnyt vihaa hänen kasvoissansa, mutta hänen kalveat ja painuneet poskensa ja nääntynyt ruumiinsa puhuivat sanoja selvemmin hänen sanomattomasta sielunkärsimisestään ja heikontuneesta terveydestään. Saatuansa tietää Richardin poissa-olon syyn ja kuultuansa hänen makaavan sängyssään, kykenemättä juonnin tähden liikkumaankaan, olivat hänen huulillansa jo sanat: "Minä en ota häntä enää työhöni", mutta Marian suru ja ystävällisyys voittivat hänen, ja hänellä ei ollut sydäntä lisätä hänen murhettansa.

Richardilla oli myös aikoinansa omantunnon tuskia; niinkun useimmat juomarit, suri hän toisinaan syvästi kurjuuttansa ja häväistystänsä, ja oli melkein hurjana surusta; mutta synti ei häntä laskenut irti, ja muutamia vastarintoja koetettuansa voitti se taas hänet, ja pelkuri-raukkana sanoi hän: "En minä voi sitä jättää".

Vuosi kului; tuli taas talvi tavattoman kova. Richard oli, niinkun saattoi odottaakin, yhä enemmän ja enemmän paatunut synnissä, eikä hän enää sitä edes hävennytkään. Ihminen on joko synnin herra tai sen orja. Pastori haki Richardin käsiinsä ja koki viimeistänsä, temmataksensa häntä ylös siitä kuilusta, johon hän oli vajonnut; mutta tämä kuunteli hänen sanojansa niukalla, vastahakoisella kohteliaisuudella; hänen vaikutuksensa ei auttanut. Hän teki, mitä taisi, lohduttaaksensa ja vahvistaaksensa vaimo-raukan särkyvää sydäntä, mutta hän tunsi, ettei hän voisi antaa hänelle mitään kehoitusta. Hän katseli kummastuen ja ihmetellen hänen hiljaista, kärsivällistä mieltänsä ja hänen nöyrää luottamustansa Jumalaansa ja Vapahtajaansa. Sekä hänen ulkomuotonsa että hänen lasten puuttuvainen puku osoitti selvästi, että hänellä oli kyllin vaikeutta, ja pyysi häntä viipymättä tulemaan hänen tykönsä, kun hän jotakin tarvitsisi; mutta hän ei aavistanut ennen kun monen kuukauden kuluttua, kuinka suuri hänen hätänsä oli ollut. Hän ei tiennyt, että hänen kelvoton miehensä, joka ansaitsi viikossa 22 markkaa, ei toisinaan antanut hänelle rahaa tuskin yhdeksi atriaksi lapsinensa; jaa, kerran sai hän vaan 40 penniä koko viikkorahasta.

Helläsydäminen mestari ei tätä aavistanutkaan, sillä kun hän kysyi, antoiko hän palkkansa tahi vähintäkin isoimman osan siitä vaimollensa, vastasi hän ilkeästi valehdellen, että hän niin teki. Maria ei kannellut miehestänsä, vaan koki omilla ponnistuksillansa hankkia elatusta itsellensä ja lapsillensa. Ei hän paljon voinut ansaita, mutta hän oli totuttanut itsensä ja lapsen hyvin kohtuulliseen, niukkaan ruokaan, ja odotti jokapäiväistä leipää taivaalliselta Isältänsä. Naapurinsa olivat ystävällisiä hänelle, ja hänen lapsensa saivat usein atrian niiltä, joilla ei itselläänkään ollut paljon jakamista, vaan antoivat vähästänsäkin niille, jotka olivat heitä itsiänsä suuremmassa tarpeessa.

Mutta ne, jotka vaeltavat synnissä, eivät seisahda yhdelle paikalle, vaan vaipuvat yhä syvemmälle ja syvemmälle. Tuo kerran niin ystävällinen, helläsydäminen puoliso ja isä näytti nyt elävän yksinomaisesti, tyydyttäen himojansa päihdyttävillä juomilla. Hän oli harvoin tai ei milloinkaan oikein raitis; mutta tultuansa pajasta, jossa hän jonkun vaiston vaikutuksesta tavallisesti hillitsi itseänsä, puhkesi hän usein villimpään vihaan, joka peljästytti sekä vaimoa että lapsia. Kerran huomattuansa, että hänen isäntänsä, joka alkoi luulla, että hän joi kaikki rahansa, oli pidättänyt muutamia markkoja hänen palkastansa ja lähettänyt ne hänen vanhimman poikansa myötä vaimolle, oli hän niin paha, että hän väijyi lasta, ruoski häntä hirmuisesti ja otti häneltä rahat väkivallalla pois.