Jo heltyykö mielesi vihdoinkin, jo käännätkö ylpeän pään? Vain sulle, sa ainut armahin, tein kuolinlauluni tään!
Ma laulan: on kultaa silmäsi tuo, salamoita mi syytää ja lyö, on povesi huumaava Lethen vuo ja hapsesi Styxin yö.
Kuin vainajan ääni, mi vihloen soi läpi aution kalmiston, niin, valtiatar, niin, armaani, oi, tää soittoni särkynyt on!
Ma laulan varttasi valkeaa ja hipiää hienoa sen, ma laulan, kun unta en silmiini saa sun tähtesi, hirtehinen.
Ma laulan autuutta miehen sen, jolle huultesi huumat suot. Valo taivainen, tuli helvettien, sinä hurman ja turman tuot!
Jo heltyykö mielesi vihdoinkin, jo käännätkö ylpeän pään? Vain sulle, sa ainut armahin, tein kuolinlauluni tään!
CHARLES BAUDELAIRE
SPLEEN I
Mulla muistoja enemmän on, tuhatvuotias jos oisin.
Jos lipaston raskaan eteenne romulla täytetyn toisin, mi runoja, rakkauskirjeitä, kuitteja, haasteita vihan ja hiustukkoja, vanhaa kuonaa täynnä ois ihan, se vähemmän salaisuuksia kätkee kuin aivoni mun. Pyramiidi se on, maakellari kadotetun, kukkurallaan kuolleiden luita kuin köyhien yhteis-hauta.