Sa syöksyt synkkään pohjaan poves oman, siell' omaa kuvaas syöt ja syleilet, ain' armaat kuulla mielit nyyhkehet sen valituksen raskaan, loputtoman.
Syyt, salaisuudet sanattomat on niin syömmess' ihmisen kuin meren syvän; ja alle vaahtopinnan hämärtyvän te piiloitatte aarteet pimennon.
Tuo joka päivä teille taiston uuden, ei sääli kiellä, omatunto lyö; on ystävänne kuolema ja yö, te sotaveikot halki ikuisuuden!