Jos siis eläimet ja kasvit todella muuntelevat, vaikkapa kuinka vähän ja kuinka hitaasti tahansa, niin miksi eivät jollakin tavoin hyödylliset muuntelut tai yksilölliset eroavaisuudet säilyisi ja karttuisi luonnollisen valinnan eli kelvollisinten yksilöiden eloonjäämisen johdosta? Jos ihminen voi kärsivällisellä valinnallaan luoda itselleen hyödyllisiä muunnoksia, niin miksikä ei vaihtelevissa ja monimutkaisissa elinehdoissa voisi luonnossa usein syntyä ja säilyä eliöille hyödyllisiä muunteluita? Mitä rajoja voisimme asettaa tälle voimalle, joka vaikuttaa pitkien aikakausien kuluessa ankarasti koetellen jokaisen eliön koko elimistön laatua, rakennetta ja elintapoja, suosien kelvollisia ja hyljäten huonot? En saata huomata mitään, mikä rajottaisi ja ehkäisisi tätä voimaa sen hitaasti ja kauniisti sovelluttaessa jokaista muotoa mitä monimutkaisimpiin elämänsuhteisiin. Luonnollisen valinnan teoria näyttää minusta mitä suurimmassa määrässä todennäköiseltä, vaikka emme loisi katsettamme tämänkään pitemmälle. Olen jo lyhyeen mahdollisimman rehellisesti toistanut kaikki vaikeudet ja vastaväitteet, jotka puhuvat teoriaa vastaan. Kääntykäämme nyt niihin erikoisiin tosiasioihin ja todisteihin, jotka puhuvat sen puolesta.
Olettaessamme, että lajit ovat ainoastaan selväpiirteisiä ja vakiintuneita muunnoksia ja että jokainen laji on aluksi ollut muunnos, käsitämme, miksi ei voida vetää mitään selvää rajaa lajien, joiden tavallisesti otaksutaan syntyneen erikoisilla luomistöillä, ja muunnosten välille, joiden tunnustetaan saaneen alkunsa sekundaristen lakien vaikutuksesta. Samalta näkökannalta voimme käsittää, miksi alueella, jolla jostakin suvusta on syntynyt useita, nykyään kukoistavia lajeja, samoista lajeista esiintyy useita muunnoksia; missä lajituotanto on kukoistanut, siellä yleensä voimme odottaa sen edelleenkin kukoistavaa; ja näin onkin todellisuudessa asian laita, jos muunnokset ovat alulla olevia lajeja. Lisäksi ne laajempien sukujen lajit, joista esiintyy lukuisammin muunnoksia, s.o. alulla olevia lajeja, johonkin määrin säilyttävät muunnosten luonteen, sillä ne eroavat toisistaan vähemmän kuin pienempien sukujen lajit. Laajempien sukujen läheisillä sukulaislajeilla on sitäpaitsi nähtävästi yleensä suppeahkot levenemisalueet ja keskinäiseen sukulaisuuteensa nähden ne ryhmittyvät pieniksi sikermiksi toisten lajien ympärille — muistuttaen kummassakin suhteessa muunnoksia. Nämä yhtäläisyydet olisivat omituisia, jos lajit olisivat erikseen luotuja, mutta ne ovat ymmärrettäviä, jos kukin laji on aluksi ollut muunnos.
Koska jokainen laji pyrkii geometriseen sarjaan verrattavan lisääntyväisyytensä johdosta kartuttamaan lukumääräänsä äärettömiin ja koska kunkin lajin toisintuneiden jälkeläisten lisääntymiskyky on sitä suurempi, kuta enemmän ne erilaistuvat rakenteeltaan ja elintavoiltaan, tullen täten kykeneviksi valtaamaan useita uusia sijoja luonnon taloudessa, tulee luonnollisen valinnan alinomaisena pyrkimyksenä olemaan jokaisen lajin erilaistuneimpien jälkeläisten säilyttäminen. Toisintumisen kauan jatkuessa pyrkivät siis saman lajin muunnoksille ominaiset lievät eroavaisuudet kasvamaan suuremmiksi, suvun eri lajeille ominaisiksi eroavaisuuksiksi. Uudet, parantuneet muunnokset syrjäyttävät ja hävittävät sukupuuttoon vanhemmat, vähemmän kehittyneet välimuotomuunnokset, ja näin muodostuvat lajit enimmäkseen varsin selväpiirteisiksi ja toisistaan eroaviksi. Valtalajit, jotka kuuluvat luokkansa laajempiin ryhmiin, synnyttävät uusia vallitsevia lajeja, joten jokainen laaja ryhmä pyrkii kasvamaan yhä laajemmaksi ja samalla yhä enemmän erilaistumaan ominaisuuksiltaan. Mutta koska kaikki ryhmät eivät voi lisääntyä lukumäärältään, kun maailmassa ei olisi kaikille tilaa, tuhoavat vallitsevammat ryhmät vähemmän levinneet. Tämä laajoissa ryhmissä ilmenevä taipumus kartuttaa lukumääräänsä ja erilaistua luonteeltaan ynnä siitä aiheutuva suuri sukupuuttoonhäviäminen selittää, miksi kaikki elämänmuodot järjestyvät toistensa alaisiksi ryhmiksi, jotka taas kaikki ryhmittyvät muutamiksi suuriksi, kautta aikojen vallinneiksi luokiksi. Tämä suurenmoinen tosiasia, kaikkien elollisten olentojen ryhmittyminen n.k. luonnolliseksi järjestelmäksi, on aivan selittämätön luomisopin kannalta.
Koska luonnollinen valinta vaikuttaa ainoastaan siten, että se kartuttaa lieviä, toisiaan seuraavia edullisia muunteluita, ei se voi aikaansaada mitään suuria äkillisiä toisintoja. Se etenee vain hitain ja lyhyin askelin. Näin on oppilause "Natura non facit saltum", jota jokainen uusi lisä tietovarastoomme on omansa vahvistamaan, teoriamme kannalta käsitettävissä. Me voimme havaita, kuinka kaikkialla luonnossa sama yleinen tarkotusperä saavutetaan miltei äärettömän erilaisin keinoin, sillä jokainen kerran kehittynyt erikoisuus periytyy kauan, ja rakennelmien, jotka jo ovat toisintuneet monin erilaisin tavoin, on mukauduttava samaan yleiseen tarkotukseen. Voimme sanalla sanoen ymmärtää, miksi luonto on tuhlailevainen vaihtelussaan, mutta itara luomaan mitään varsinaisesti uutta. Mutta miksi luonnonlaki olisi tällainen, jos jokainen laji olisi erikseen luotu, sitä ei kukaan kykene selittämään.
Monet muutkin seikat ovat nähdäkseni selitettävissä teoriamme avulla. Kuinka omituista onkaan, että tikan muotoinen lintu pyytää hyönteisiä maasta, että vuoristohanhella, joka harvoin, jos milloinkaan, laskeutuu veteen, on uimaräpylät, että rastaantapainen lintu sukeltelee ja elää vesihyönteisillä ja että jonkin myrskylinnun rakenne ja elintavat ovat sovelluttaneet sen ruokin tapaisen linnun elämään j.n.e. Mutta jos otamme huomioon, että jokainen laji pyrkii lakkaamatta kartuttamaan lukumääräänsä ja että luonnollinen valinta on aina valmiina sovelluttamaan kunkin lajin hitaasti muuntuvia jälkeläisiä johonkin luonnossa esiintyvään valtaamattomaan tai vaillinaisesti täytettyyn paikkaan, eivät tuollaiset ilmiöt meitä enää kummastuta, päinvastoin tuntuvat ne meistä voivan olla ennalta odotettavissakin.
Voimme jossain määrin ymmärtää, miksi luonnossa näemme niin paljon kauneutta, koska tämä kauneus voidaan suureksi osaksi lukea valinnan ansioksi. Ettei kauneus, sellaisena kuin me sen käsitämme, kuitenkaan ole yleisesti vallitsevana, se täytyy jokaisen myöntää nähdessään esim. eräitä myrkyllisiä käärmeitä, eräitä kaloja ja joitakin lepakkoja, joiden kasvot irvikuvan tavoin muistuttavat ihmiskasvoja. Sukupuolivalinta on antanut mitä loistavimmat värit, siroimmat muodot ja muut koristukset lintujen, perhosten ja muiden eläinten uroksille ja joskus naaraksille. Se on usein antanut uroslinnulle äänen, joka soi kauniilta naaraksen ja meidänkin korvissamme. Kukat ja hedelmät ovat saaneet kirkkaat, vihreistä lehdistä erottuvat värinsä, jotta hyönteiset helposti keksisivät kukat niissä vieraillakseen ja niitä hedelmöittääkseen ja jotta linnut levittäisivät siemeniä. Mistä johtuu, että eräät värit, äänet ja muodot tuottavat mielihyvää ihmiselle ja alhaisemmille eläinkunnan jäsenille — s.o. kuinka kauneuden taju yksinkertaisimmassa muodossaan on kehittynyt — sitä emme tiedä, yhtä vähän kuin sitäkään, miksi eräät tuoksut ja maut ovat ensinnä alkaneet tuntua miellyttäviltä.
Koska luonnollisen valinnan vaikutus perustuu kilpailuun, sovelluttaa ja kehittää se kunkin alueen asukkaita ainoastaan mikäli suhde muihin asukkaihin tätä vaatii. Meidän ei siis tule ihmetellä, että jonkun alueen alkuperäiset asukkaat, joiden tavallisesti otaksutaan olevan erikoisesti tätä aluetta varten luotuja ja siihen sovellettuja, joutuvat tappiolle ja saavat väistyä toiselta alueelta tulleiden, seudulle kotiutuneiden muotojen tieltä. Meidän ei myöskään tule kummastella, etteivät kaikki luonnossa tavattavat rakennelmat ole ehdottoman täydellisiä, mikäli kykenemme asiaa arvostelemaan, ei edes ihmisen silmäkään, tai että jotkut tuntuvat meistä olevan kaikkea muuta kuin tarkotuksenmukaisia. Älkäämme kummastelko, että mehiläisen pistin, eläimen käyttäessä sitä vihollistaan vastaan, tuottaa mehiläiselle itselleen kuoleman, että kuhnureita syntyy suunnattomat joukot yhtä ainoata siitostointa varten ja että niiden hedelmättömät sisaret surmaavat veljensä, niin pian kuin nämä ovat suorittaneet tämän tehtävänsä. Älkäämme kummastelko havupuittemme suunnatonta siitepölyn tuhlausta, mehiläiskuningattaren vaistomaista vihaa omia hedelmällisiä tyttäriään kohtaan tai sitä, että loisampiaiset saavat kehittyessään ravintonsa eräiden toukkien elävistä ruumiista y.m. sellaisia tapauksia. Päinvastoin on luonnollisen valinnan teorian kannalta omituista, ettei ole havaittu lukuisampia tapauksia, joissa ehdoton täydellisyys puuttuu.
Monimutkaiset ja vähän tunnetut luonnonlait, jotka aiheuttavat muunnosten syntymisen, ovat mikäli voimme arvostella samat kuin ne, mitkä ovat aiheuttaneet eri lajien syntymisen. Kummassakin tapauksessa fysillisillä elinehdoilla näyttää olleen jonkinmoinen suoranainen ja määräävä vaikutus, mutta kuinka suuri, sitä emme kykene sanomaan. Niinpä muunnokset, jotka ovat saaneet jalansijaa jollakin uudella seudulla, toisinaan omaksuvat joitakin tuon seudun lajeille kuuluvia ominaisuuksia. Sekä muunnoksiin että lajeihin näyttää elimistön osien käytöllä tai käytön puutteella olevan melkoinen vaikutus; on mahdotonta olla tekemättä tätä johtopäätöstä tarkastaessa esim. paksupäistä sorsaa, jonka siivet ovat lentämiseen kelvottomat, melkein samanlaiset kuin ankan, tai tuku-tuku nimistä maankoloissa elävää eläintä, joka on toisinaan sokea, tai eräitä myyriä, joiden silmät ovat säännöllisesti sokeat ja nahan peittämät, taikkapa Amerikan ja Europan pimeissä luolissa eläviä sokeita eläimiä. Sekä muunnokset että lajit näyttävät olleen huomattavasti vuorosuhteellisen muuntelun alaisia, siten, että jonkin elimistönosan muuntuminen on välttämättä aiheuttanut eräiden muidenkin osien muuntumisen. Sekä muunnoksissa että lajeissa havaitsemme toisinaan aikoja sitten hävinneiden ominaisuuksien palautumista. Kuinka selittämätöntä onkaan luomisteorian kannalta, että hevosen suvun lajien ja niiden sekasikiöiden jaloissa ja lavoilla toisinaan esiintyy juovia. Ja kuinka yksinkertaisesti tämä seikka onkaan selitettävissä, jos otaksumme kaikkien näiden lajien polveutuvan juovikkaasta esi-isästä, samoinkuin eri kotikyyhkysrodut polveutuvat siniharmaasta juovikkaasta kalliokyyhkysestä.
Jos jokainen laji olisi erikseen luotu, miksi olisivat lajitunnusmerkit, s.o. ne ominaisuudet, joilta suvun eri lajit eroavat toisistaan, muuntelevaisempia kuin näille lajeille yhteiset sukutunnusmerkit? Miksi olisi esim. kukan väri alttiimpi muuntelemaan, jos muilla suvun lajeilla on erivärisiä kukkia, kuin jos kaikkien kukat ovat samanväriset? Jos lajit ovat ainoastaan selväpiirteisiä muunnoksia, joiden ominaisuudet ovat erittäin vakaantuneet, voimme tämän ymmärtää; sillä ne ovat jo ennenkin, haarautuessaan erilleen yhteisestä kantamuodostaan, muunnelleet eräiltä ominaisuuksiltaan, minkä johdosta ne ovat tulleet toisistaan lajinomaisesti eroaviksi. Tämän vuoksi on otaksuttavampaa, että juuri nämä ominaisuudet edelleenkin muuntelevat enemmän kuin sukutunnusmerkit, jotka ammoisista ajoista ovat muuntumattomina periytyneet. Luomisopin kannalta on selittämätöntä, miksi elimistönosa, joka ainoastaan yhdellä suvun lajilla on kehittynyt hyvin erikoisella tavalla ja siis, kuten tästä luonnollisesti päätämme, on lajille erittäin tärkeä, on tavattoman herkkä muuntelemaan. Meidän käsityksemme taas on se, että tämä osa on, aina siitä pitäin kuin eri lajit haarautuivat yhteisestä kantamuodosta, ollut tavattoman suuren muuntelun alainen, minkä vuoksi voimme olettaa osan edelleenkin olevan muuntelevaisen. Mutta jokin osa saattaa olla mitä omituisimmalla tavalla kehittynyt, kuten esim. lepakon siipi, olematta silti sen muuntelevampi kuin mikään muukaan rakennelma, jos se on yhteinen monelle vähempiarvoiselle muodolle, s.o., periytynyt hyvin etäisiltä ajoilta; sillä tässä tapauksessa on luonnollinen valinta sen vakiinnuttanut.
Tarkastaessamme vaistoja havaitsemme, etteivät ne, niin omituisia kuin jotkut niistä ovatkin, tarjoa teoriallemme sen suurempia vaikeuksia kuin ruumiilliset rakennelmatkaan. Voimme käsittää, kuinka luonto on aste asteelta kehittänyt saman luokan eri eläimille ominaisia vaistoja. Olen yrittänyt osottaa, kuinka suuresti asteittaisen muuntelun periaate on omansa valaisemaan mehiläisen ihmeellistä rakennustaiteellista kykyä. Elintavat epäilemättä usein osaltaan myötävaikuttavat vaistojen muuntumiseen; mutta tämä ei suinkaan ole välttämätöntä, kuten havaitsemme suvuttomista hyönteisistä, jotka eivät jätä mitään jälkeläisiä, mitkä perisivät kauan pitkitettyjen elintapojen vaikutukset. Jos suvun kaikki lajit polveutuvat yhteisestä kantamuodosta ja ovat perineet tältä paljon yhteistä, käsitämme miksi sukulaislajit jouduttuaan aivan erilaisiin olosuhteisiin kumminkin noudattavat miltei samoja vaistoja; miksi esim. Etelä-Amerikan tropillisessa ja lauhkeassa vyöhykkeessä elävät rastaat vuoraavat pesänsä mudalla, kuten brittiläiset lajimme. Jos vaistot ovat luonnollisen valinnan hitaasti kehittämiä, ei ole ensinkään ihmeellistä, että jotkin vaistot eivät ole täydellisiä ja ovat helposti omansa hairahtumaan ja että monet vaistot aiheuttavat muille eläimille kärsimyksiä.