XI LUKU.
ELOLLISTEN OLENTOJEN GEOLOGISESTA VUOROJÄRJESTYKSESTÄ.
Uudet lajit ilmaantuvat hitaasti ja vähitellen. — Lajien erilaisesta muuttumisnopeudesta. — Lajit, jotka kerran ovat kadonneet, eivät enää uudelleen ilmaannu. — Lajiryhmät noudattavat samoja yleisiä lakeja ilmaantumisessaan ja katoamisessaan kuin yksityiset lajit. — Sukupuuttoon häviäminen. — Samanaikuisista, kaikkialla maailmassa tapahtuneista elämänmuotojen muutoksista. — Sukupuuttoon kuolleiden lajien sukulaisuussuhteista toisiinsa ja eläviin lajeihin. — Muinaisten muotojen kehitysasteesta. — Samojen tyyppien toisiansa-seuraamisesta samoilla alueilla. — Jälkikatsaus X:een ia XI:een lukuun.
Tarkastakaamme nyt, pitävätkö ne eri tosiasiat ja lait, jotka koskevat elollisten olentojen geologista vuorojärjestystä, enemmän yhtä sen yleisesti vallitsevan mielipiteen kanssa, että lajit ovat muuttumattomia, vaiko sen mielipiteen kanssa, että lajit ovat hitaasti ja asteittaisesti toisintuneet muuntelun ja luonnollisen valinnan vaikutuksesta.
Uudet lajit ovat ilmaantuneet hyvin hitaasti, toinen toisensa jäljestä, sekä maalla että vedessä. Lyell on osottanut, että on miltei mahdotonta väittää sitä vastaan, mitä eri tertiari-kerrokset tässä suhteessa todistavat. Vuosi vuodelta täyttyvät eri kerrosten väliset aukkopaikat ja kadonneiden ja elossa-olevien muotojen suhde toisiinsa tulee yhä asteittaisemmaksi. Muutamissa kaikkien nuorimmissa kerrostumissa, jotka tosin epäilemättä ovat hyvin vanhoja vuosissa mitattuina, tapaamme ainoastaan pari sukupuuttoon kuollutta lajia ja ainoastaan pari uutta, vasta näissä kerrostumissa esiintyvää lajia. Sekundariajan muodostumat ovat katkonaisempia; mutta kuten Bronn huomauttaa, noiden monien kuhunkin kerrokseen hautautuneiden lajien ilmaantuminen ei ole, yhtä vähän kuin niiden katoaminenkaan, tapahtunut samaan aikaan.
Eri sukuihin ja luokkiin kuuluvat lajit eivät ole muuttuneet yhtä nopeasti eivätkä samassa määrässä. Vanhemmissa tertiarikerroksissa tavataan vielä muutamia elossa olevia kotilomuotoja monien sukupuuttoon hävinneiden muotojen joukossa. Falconer mainitsee sattuvan esimerkin samankaltaisesta tapauksesta; eräs elossa oleva krokodiililaji on tavattu monien sukupuuttoon hävinneiden imettäväisten ja matelijoiden joukosta alahimalajalaisissa kerroksissa. Siluriajan Lingula eroaa vain hiukan tämän suvun elossa olevista lajeista, jotavastoin useimmat muut siluriajan nilviäiset ja kaikki äyriäiset ovat suuresti muuttuneet. Maaeläimet näyttävät muuttuneen nopeammin kuin vesieläimet, josta Sveitsissä on havaittu eräs kuvaava esimerkki. On jonkunverran syytä arvella, että korkealla asteella olevat eliöt muuttuvat nopeammin kuin alhaiset, joskin tästä säännöstä on poikkeuksia. Kuten Pictet on huomauttanut, ei organisten muutosten määrä ole sama jokaisessa toistansa seuraavassa kerroksessa. Mutta jos vertaamme mitä tahansa toisilleen läheistä sukua olevia muodostumia, havaitsemme kaikissa lajeissa tapahtuneen jonkin muutoksen. Kun jokin laji on kerran hävinnyt maan pinnalta, ei meillä ole mitään syytä uskoa, että sama laji milloinkaan ilmaantuisi uudelleen. Tärkeimpänä näennäisenä poikkeuksena tästä ovat M. Barranden n.k. "siirtolat", jotka tunkeutuvat jonakin aikana keskelle vanhempaa kerrostumaa ja sitten päästävät entisen eläimistön jälleen ilmaantumaan. Lyell'in selitys, että tässä on kysymys toisen maantieteellisen alueen eläimistön väliaikaisesta maahansiirtymisestä, tuntuu tyydyttävältä.
Edellämainitut tosiseikat pitävät varsin hyvin yhtä teoriamme kanssa, sillä siihen ei sisälly mitään varmaa kehittymislakia, jonka mukaan jonkin alueen kaikkien asujanten täytyy muuttua äkillisesti tai samalla haavaa tai samassa määrässä. Toisintumisen täytyy tapahtua hyvin hitaasti ja se kohtaa yleensä ainoastaan muutamia harvoja lajeja samalla haavaa, sillä kunkin lajin muuntelevaisuus on riippumaton muiden muuntelevaisuudesta. Riippuu useista monimutkaisista asianhaaroista — siitä, ovatko muuntelut suotuisaa laatua, risteytymisen helppoudesta, seudun vähitellen muuttuvista fysillisistä elinehdoista, uusien siirtolaisten maahanmuutosta sekä seudun muiden asujanten laadusta, joiden kanssa muuntelevat lajit joutuvat kilpailuun — niissä määrin luonnollinen valinta kartuttaa esiintyviä muunteluita tai yksilöllisiä eroavaisuuksia, siten aiheuttaen suuremman tai pienemmän pysyväisen toisintumisen. Ei siis ole mitään merkillistä, että toinen laji säilyttää muotonsa paljon kauemmin kuin toinen tai että se muuttuessaan muuttuu vähemmän. Me havaitsemme eri seutujen nykyisten asujanten olevan samanlaisissa suhteissa toisiinsa. Niinpä Madeiran maakotilot ja kovakuoriaiset ovat tulleet hyvin eroaviksi Europan manterella elävistä läheisimmistä sukulaisistaan, jotavastoin merikotilot ja linnut ovat pysyneet muuttumattomina. Korkeammalla kehitysasteella olevien olentojen monimutkaisemmat suhteet organisiin ja epäorganisiin elinehtoihin selittänevät meille, miksi maalla-elävät ja korkeammalla asteella olevat eliöt nähtävästi ovat muuttuneet nopeammin kuin alhaisemmat meri-eliöt. Kun useat jonkin alueen asujamista ovat toisintuneet ja kehittyneet, voimme käsittää johtuvan kilpailun laista ja eliöiden olemassa-olon taistelussa mitä tärkeimmistä suhteista toisiinsa, että jokaista muotoa, joka ei ole jonkun verran toisintunut ja kehittynyt, uhkaa sukupuuttoon-häviämisen vaara. Käsitämme siis, että saman seudun kaikkien asujanten lopuksi — silmälläpitäen tarpeeksi pitkää ajanjaksoa — täytyy toisintua, koska ne muussa tapauksessa kuolevat sukupuuttoon.
Saman luokan jäsenissä lienee muutosten keskimääräinen suuruus pitkien, yhtä kauan kestävien ajanjaksojen kuluessa jotenkin sama. Mutta koska kulutusta kestäviä ja kivettymistä rikkaita maatumia voi muodostua ainoastaan sellaisina aikoina, jolloin sedimenttiä vahvalti kerrostuu laskeutuville alueille, on muodostumiemme miltei välttämättä täytynyt syntyä vain pitkien ja epäsäännöllisesti uudistuvien väliaikojen perästä. Tämän vuoksi ei niiden organisten muutosten määrä, joita maahan hautautuneet kivettymät osottavat, ole toisiansa seuraavissa kerroksissa yhtä suuri. Tältä näkökannalta yksityinen geologinen muodostuma ei siis esitä mitään uutta, täydellistä luomisnäytöstä, vaan ainoastaan satunnaisen, alinomaa hitaasti kehittyvästä draamasta miltei umpimähkään irti-temmatun kohtauksen.
Me käsitämme hyvin, miksi laji, joka kerran on kadonnut ei milloinkaan ilmaannu uudelleen, vaikkapa aivan samat organiset ja epäorganiset elinehdot jälleen palautuisivat. Sillä vaikka toisen lajin jälkeläiset voivatkin soveltautua täyttämään toisen lajin paikan luonnon taloudessa ja siten syrjäyttää sen (ja epäilemättä niin onkin lukemattomissa tapauksissa käynyt), eivät nuo kaksi muotoa, uusi ja vanha, sittenkään ole samat, koska molemmat miltei varmasti perivät erilaisia ominaisuuksia erilaisilta kantavanhemmiltaan ja koska alkuaan erilaiset elimistöt muuntelevat eri tavalla. Jos kaikki riikinkukkokyyhkyset sattuisivat häviämään maailmasta, on mahdollista, että kasvattajien onnistuisi luoda uusi rotu, jota olisi vaikea erottaa nykyisestä; mutta jos myöskin kantalaji, kalliokyyhkynen, häviäisi, — ja meillä on syytä uskoa, että kantalajit luonnossa tavallisesti väistyvät ja häviävät sukupuuttoon parantuneiden jälkeläisten tieltä — on uskomatonta, että mistään muusta kyyhkyslajista taikkapa vakaantuneesta kotikyyhkysrodusta saataisiin kasvatetuksi uusi riikinkukkokyyhkynen, joka olisi identinen nykyisen rodun kanssa. Sillä toisiaan seuraavat muuntelut olisivat miltei varmasti jonkun verran erilaisia ja uusi muunnos perisi todennäköisesti joitakin luonteenomaisia eroavaisuuksia kantamuodoltaan.
Lajiryhmät, s.o. suvut ja heimot, noudattavat samoja yleisiä sääntöjä ilmaantumisessaan ja häviämisessään kuin yksityiset lajit, muuttuen enemmän tai vähemmän nopeasti ja suuremmassa tai pienemmässä määrässä. Kun jokin lajiryhmä on kerran kadonnut, ei se milloinkaan ilmaannu uudelleen s.o. sen olemassa-olo on yhdenjaksoinen, niin kauan kuin sitä kestää. Tiedän, että tästä säännöstä on näennäisiä poikkeuksia, mutta nämä poikkeukset ovat hämmästyttävän harvoja, niin harvoja, että E. Forbes, Pictet ja Woodward (jotka kaikki ovat minun kannattamieni mielipiteiden jyrkkiä vastustajia) myöntävät säännön pitävän paikkansa. Ja sääntö on täysin sopusoinnussa teoriani kanssa. Sillä kaikki saman ryhmän lajit, olkootpa olleet olemassa kuinka kauan tahansa, ovat toistensa muuntuneita jälkeläisiä ja polveutuvat samoista kantavanhemmista. Niinpä esim. kaikkien Lingula-suvun lajien, jotka ovat esiintyneet toinen toisensa jälkeen kautta aikojen, täytyy muodostaa katkeamaton sukupolvijono vanhimmasta silurisesta kerroksesta meidän päiviimme saakka.