Se tapa, millä yksityiset lajit ja kokonaiset lajiryhmät häviävät sukupuuttoon, näyttää siis minusta hyvin soveltuvan yhteen luonnollisen valinnan teorian kanssa. Meidän ei ole kummasteltava sukupuuttoon-kuolemista. Pikemmin meidän tulisi kummastella sitä, että itsekylläisyydessämme kuvittelemme käsittävämme niitä monimutkaisia asianhaaroja, joista kunkin lajin olemassa-olo riippuu. Jos hetkeksikään unohdamme, että jokainen laji pyrkii lisääntymään määrättömästi ja että tätä lisääntymistä aina ehkäisee jokin seikka, jonka kumminkin harvoin havaitsemme, jää koko luonnon talous meille aivan hämäräksi. Vasta kun voimme varmasti sanoa, miksi tämä laji on runsaslukuisempi kuin tuo tai miksi tämä laji, mutta ei tuo, voidaan saada kotiutumaan johonkin tiettyyn maahan — vasta silloin meillä on oikeus kummastella sitä, ettemme voi selittää jonkin erikoisen lajin tai lajiryhmän sukupuuttoon-kuolemisen syytä.
ELÄMÄNMUOTOJEN MUUTTUMINEN MILTEI SAMAAN AIKAAN KAIKKIALLA MAAILMASSA.
Tuskin mikään paleontologinen havainto on silmäänpistävämpi kuin se, että elämänmuodot muuttuvat miltei samaan aikaan kaikkialla maailmassa. Europalaisia liitumuodostumiamme tavataan monilla kaukaisilla seuduilla, missä ei voida havaita sirpalettakaan mineralista liitua, nim. Pohjois-Amerikassa, ekvatorin seuduilla Etelä-Amerikassa, Tulimaassa, Hyväntoivonniemellä ja Intian niemimaalla. Näillä etäisillä seudulla eräiden kerrostumien organiset jäännökset muistuttavat ilmeisesti liitumuodostumiamme. Ei tosin niin, että tapaisimme niissä samoja lajeja; sillä eräissä tapauksissa ei ainoakaan laji ole sama kuin europalaisten liituvuorten, mutta ne kuuluvat samoihin heimoihin, sukuihin ja alasukuihin ja toisinaan ovat sellaisetkin vähäpätöisyydet kuin pelkkä ulkonainen muovailu samanlaiset. Sitäpaitsi esiintyy noissa kaukaisissa maailman seuduissa samassa järjestyksessä toisia muotoja, joita ei tavata Europan liituvuorissa, vaan niiden ylä- tai alapuolella olevissa muodostumissa. Muutamissa perättäisissä paleozoisissa muodostumissa Venäjällä, Länsi-Europassa ja Pohjois-Amerikassa ovat eräät tiedemiehet havainneet samanlaista elämänmuotojen rinnakkaisuutta; ja samoin on Lyell'in mukaan Europan ja Pohjois-Amerikan tertiarimaatumien laita. Vaikka ei otettaisikaan ollenkaan huomioon niitä harvoja kivettymälajeja, jotka ovat yhteiset Vanhalle ja Uudelle Maailmalle, on kumminkin paleozoisissa ja tertiarikerroksissa tavattavien toisiaan seuraavien elämänmuotojen yleinen rinnakkaisuus ilmeinen ja eri kerrostumien vastaavaisuus on helposti havaittavissa.
Edellä sanottu koskee kumminkin vain meren asujamistoa. Meillä ei ole riittäviä todisteita päättääksemme, muuttuvatko maan ja suolattoman veden asukkaat eri seuduilla samalla rinnakkaisella tavalla. Voimmepa sitä epäilläkin; sillä jos Megatherium, Mylodon, Macrauchenia ja Toxodon olisivat tuodut Europaan La Platasta ilmoittamatta ensinkään, mistä geologisesta muodostumasta ne olivat löydetyt, ei kukaan olisi voinut aavistaa niiden olleen vielä nykyään eläväin merisimpukkain aikalaisia; mutta koska nämä eläinhirviöt olivat myöskin Mastodonin ja hevosen aikalaisia, voidaan ainakin otaksua niiden eläneen jollakin myöhäisemmällä tertiarikaudella.
Kun sanomme meri-eliöiden muuttuneen samoihin aikoihin kaikkialla maailmassa, ei suinkaan tule ajatella, että tarkottaisimme samaa vuotta, samaa vuosisataa taikkapa edes geologisessakaan merkityksessä aivan samaa aikaa. Sillä jos Europan nykyistä meri-eläimistöä ja maanosamme pleistoceni-kauden eläimistöä (vuosissa mitaten hyvin etäinen aika, johon sisältyy koko jääkausi) verrattaisiin Etelä-Amerikan tai Australian nykyisiin merieläimistöihin, kykenisi tuskin etevinkään luonnontutkija sanomaan, ovatko Europan nykyiset vaiko pleistoceni-kauden merenasujamet enemmän eteläisen pallonpuoliskon merenasujanten kaltaisia. Samoin useat etevät tiedemiehet väittävät Yhdysvaltojen nykyisten asujanten olevan läheisempää sukua Europan myöhäisemmän tertiari-kauden asukkaille kuin sen nykyisille asujamille; jos asian laita on tällainen, on selvää, että ne kivettymiä sisältävät kerrostumat, joita nykyään muodostuu Pohjois-Amerikan rannikoilla, voidaan helposti vastaisuudessa rinnastaa jonkun verran vanhempien europalaisten kerrostumien kanssa. Tästä huolimatta voi kaukaiseen tulevaisuuteen nähden tuskin olla epäilystä siitä, että kaikkia nuorempia merimuodostumia, nimittäin Europan, Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Australian ylempiä pliocenikerrostumia sekä pleistoceni- ynnä aivan nykyaikaisia kerrostumia tullaan vastaisuudessa oikein pitämään geologisessa merkityksessä samanaikaisina, koska ne sisältävät toisilleen johonkin määrin sukua olevia kivettymäjäännöksiä ja koska ne eivät käsitä niitä muotoja, joita tavataan ainoastaan alempana olevissa vanhemmissa kerrostumissa.
Se seikka, että elämänmuodot muuttuvat samoihin aikoihin (ennenmainitussa laajassa merkityksessä) maailman eri osissa, on suuresti hämmästyttänyt eteviä tutkijoita de Verneuil'iä ja d'Archiac'ia. Huomautettuaan paleozoisten elämänmuotojen vastaavaisuudesta Europan eri osissa, he lisäävät: "Kun hämmästyneinä tästä omituisesta järjestyksestä kiinnitämme huomiomme Pohjois-Amerikaan ja tapaamme siellä joukon analogisia ilmiöitä, näyttää selvältä, etteivät kaikki nämä lajien toisinnot, niiden sukupuuttoon-häviäminen ja uusien ilmestyminen voi johtua pelkästään merivirtojen vaihteluista tai muista enemmän tai vähemmän paikallisista ja aikakautisista syistä, vaan että ne riippuvat yleisistä, koko eläinkuntaa hallitsevista laeista." Myöskin Barrande on erityisesti huomauttanut juuri samasta seikasta. Aivan aiheetonta onkin etsiä sellaisia syitä kuin merivirtojen, ilmaston tai muiden fysillisten elinehtojen vaihteluita selitykseksi näihin kaikkialla maailmassa ja mitä erilaisimmissa ilmastoissa tapahtuneihin suuriin elämänmuotojen muutoksiin. Meidän täytyy, kuten Barrande huomauttaa, etsiä jotakin erikoista lakia. Tämän tulemme selvemmin havaitsemaan käsitellessämme elollisten olentojen nykyistä levenemistä, ja näemme silloin, kuinka vähäisessä määrässä asujanten laatu on riippuvainen alueella vallitsevista fysillisistä elinehdoista.
Tämä tärkeä tosiasia, että elämänmuodot esiintyvät kaikkialla maailmassa vastaavassa vuorojärjestyksessä, on selitettävissä luonnollisen valinnan teorian avulla. Uusia lajeja syntyy muodoista, joilla on jokin etevämmyys vanhempien muotojen rinnalla; ja ne muodot, jotka jo ennestään ovat vallitsevia tai jotka ovat jossakin suhteessa muita alueensa muotoja etevämmät, synnyttävät suuremman määrän uusia muunnoksia eli lajinalkuja. Tämän osottaa meille selvästi se, että "valtakasvit" s.o. kasvit, jotka ovat yleisimmät ja laajimmalle levinneet, tuottavat lukuisimmin uusia muunnoksia. Luonnollista onkin että vallitsevat, muuntelevat ja laajalti levinneet lajit, jotka ovat jo johonkin määrin tunkeutuneet muiden lajien alueille, juuri ovat ne, joilla on parhaat toiveet levitä yhä laajemmalle ja synnyttää uusilla seuduilla uusia muunnoksia ja lajeja. Leveneminen lienee usein hyvin hidasta, riippuen ilmastollisista ja maantieteellisistä muutoksista, omituisista sattumista ja siitä, että uusien lajien on asteittaisesti mukauduttava niihin eri ilmastoihin, joiden kautta niiden on kuljettava, mutta aikojen kuluessa valtamuodot levenevät yhä laajemmalle ja pääsevät vihdoin voitolle muista. Eristetyillä manterilla asuvien maa-asukasten leveneminen on todennäköisesti hitaampaa kuin yhtenäisen meren asukasten. Maa-eliöiden vuorojärjestyksessä voimme sen vuoksi odottaa tapaavamme — niinkuin todella onkin laita — vähemmän tarkkaa vastaavaisuutta kuin meri-eliöiden.
Elämänmuotojen kaikkialla maailmassa vastaava ja sanan laajassa merkityksessä samanaikainen vuorojärjestys näyttää siis mielestäni hyvin soveltuvan yhteen sen ajatuksen kanssa, että uudet lajit ovat muodostuneet laajalle levinneistä ja muuntelevista valtalajeista; nämä uudet lajit tulevat nekin vallitseviksi, koska ne ovat jossakin suhteessa etevämpiä kuin niiden jo vallitsevat vanhemmat ja muut lajit, ja ne levenevät ja muuntelevat yhä, synnyttäen yhä uusia muotoja. Häviölle joutuneet vanhat muodot, jotka ovat väistyneet uusien voitokkaiden muotojen tieltä, kuuluvat yleensä samaan sukulaisryhmään, jonka jäsenet ovat perineet jonkun yhteisen huonommuuden. Kun uudet, parantuneet ryhmät leviävät kautta koko maailman, katoavat vanhat ryhmät maailmasta. Ja kaikkialla pyrkivät muodot sekä ilmaantumisessaan että katoamisessaan noudattamaan vastaavaa vuorojärjestystä.
Tämän yhteydessä on syytä huomauttaa vielä eräästä seikasta. Olen jo lausunut, miksi arvelen useimpien suurten, kivettymistä rikkaiden kerrostumiemme muodostuneen merenpohjan laskeumisen ajanjaksoina, ja että äärettömän pitkien aikojen kuluessa muodostuneet, kivettymistä tyhjät välikerrostumat ovat syntyneet sellaisina aikoina, jolloin merenpohja on joko pysynyt entisessä tasossaan tai kohonnut tai jolloin sedimenttiä on laskeutunut pohjaan niin hitaasti, ettei se ole voinut haudata ja säilyttää elollisia jäännöksiä. Otaksun jokaisen seudun asujamiston näinä pitkinä, tyhjinä väliaikoina melkoisesti toisintuneen ja melkoisen osan siitä hävinneen sukupuuttoon sekä useiden uusien muotojen muuttaneen seudulle muista maailman osista. Koska meillä on syytä otaksua samojen maanpinnanliikuntojen käsittäneen laajoja aloja, on todennäköistä, että aivan samanaikaisia muodostumia on usein kasaantunut hyvin laajoille aloille samoilla maapallon seuduilla; mutta meillä ei suinkaan ole mitään oikeutta tehdä sellaista johtopäätöstä, että näin olisi poikkeuksetta tapahtunut ja että laajat alueet ovat poikkeuksetta saaneet kokea samoja liikuntoja. Kun kahdessa seudussa on syntynyt kaksi muodostumaa lähipitäen, mutta ei aivan saman aikakauden kuluessa, täytyy meidän esitetyistä syistä tavata niissä sama yleinen elämänmuotojen vuorojärjestys; mutta lajit eivät tarkalleen vastaa toisiaan, sillä toisessa seudussa on ollut hieman enemmän aikaa lajien toisintumiseen, sukupuuttoon-sammumiseen ja maahanmuuttoon kuin toisessa.
Tämänluontoisia tapauksia esiintynee Europassa. Mr. Prestwich osoittaa oivallisessa, Englannin ja Ranskan eoceni-maatumia käsittelevässä esityksessään, että molempien maiden toisiaan seuraavissa kerrostumissa on havaittavissa suuri yleinen vastaavaisuus. Mutta vaikka hän verratessaan eräitä Englannin eocenikerrostumia vastaaviin Ranskan kerrostumiin havaitseekin omituisen yhtäpitäväisyyden samoihin sukuihin kuuluvien lajien lukumäärässä, eroavat kumminkin itse lajit tavalla, jota molempien alueiden läheisyyteen nähden on hyvin vaikea selittää — jollemme oleta, että jokin kannas on erottanut toisistaan kaksi merta, joissa on asunut erilainen, mutta samanaikainen eläimistö. Lyell on tehnyt samanlaisia havaintoja eräistä nuoremmista tertiarimuodostumista. Barrande osottaa, että myöskin Böhmin ja Skandinavian toisiaan seuraavissa siluri-maatumissa on olemassa silmäänpistävä yleinen vastaavaisuus; kumminkin hän havaitsee lajien olevan hämmästyttävän eroavia. Jos eri muodostumat eivät ole näissä seuduissa syntyneet tarkalleen samojen aikakausien kuluessa — vaan siten, että jokin toisen seudun muodostuma vastaa tyhjää väliaikaa toisessa — ja jos lajit ovat kummassakin seudussa edelleen hitaasti muuntuneet eri muodostumien kerrostuessa ja niiden välisinä pitkinä ajanjaksoina, — siinä tapauksessa kummankin maan eri muodostumat voitaisiin järjestää elämänmuotojen yleisen vastaavaisuuden mukaan samaan järjestykseen, ja tämä järjestys näyttäisi silloin väärin tarkalleen vastaavalta. Mutta siitä huolimatta eivät lajit olisi tarkalleen samat kummankin seudun näennäisesti vastaavissa kerroksissa.