Sama sääntö, joka määrää valtamerensaarten asukasten yleisen luonteen, nim. suhde siihen alkukotiin, josta siirtolaiset helpoimmin ovat voineet saapua, ynnä niiden sittemmin tapahtunut muuntuminen, on mitä laajimmin sovellettavissa koko luontoon. Havaitsemme tämän jokaisella vuorenhuipulla, jokaisessa järvessä ja suossa. Alppilajit, lukuunottamatta niitä lajeja, jotka ovat saavuttaneet laajan levenemisen jääkaudella, ovat sukua ympäröivien tasankojen lajeille; niinpä tapaamme Etelä-Amerikassa alppikolibreja, alppijyrsijöitä, alppikasveja y.m., jotka kaikki ovat selvästi amerikalaisia muotoja; ilmeistähän onkin, että vuori hitaasti kohotessaan on saanut asukkaansa ympäröiviltä tasangoilta. Sama on järvien ja soiden asujanten laita, paitsi mikäli siirtymisen suuri helppous on sallinut samojen muotojen päästä vallalle suurissa osissa maailmaa. Saman lain havaitsemme pitävän paikkansa myöskin useimpien Amerikan ja Europan sokeiden luolaeläinten tunnusmerkkeihin nähden. Ja vielä muitakin analogisia tapauksia voisimme mainita. Luullakseni tullaan huomaamaan yleispätevän säännön olevan sen, että missä tahansa kahdella alueella elää useita lähisukuisia tai toisiaan vastaavia lajeja, siellä myös tavataan muutamia yhteisiä lajeja; ja missä tahansa esiintyy useita lähisukuisia lajeja, siellä tavataan monia muotoja, joita toiset luonnontutkijat pitävät eri lajeina, toiset pelkkinä muunnoksina; nämä epävarmat muodot osottavat meille muuntumisen eri asteita.
Suhde, jossa eräiden lajien joko nykyisenä tai jonakin varhaisempana aikana tapahtuneen siirtymisen voimakkuus ja laajuus ovat läheissukuisten lajien olemassaoloon etäisissä maapallon seuduissa, osottautuu toisella ja merkillisemmälläkin tavalla. Gould huomautti minulle jo kauan sitten, että niissä lintusuvuissa, jotka ovat levinneet yli maapallon, useilla lajeilla on laaja levenemisalue. En epäile että tämä sääntö on yleispätevä, vaikka sitä onkin vaikea todistaa. Imettäväisten joukossa näemme säännön hämmästyttävästi pitävän paikkansa lepakkoihin ja vähemmässä määrässä kissan- ja koiransukuisiin eläimiin nähden. Saman säännön havaitsemme myöskin perhosten ja kovakuoriaisten levenemisessä. Niinikään pitää sääntö paikkansa useimpiin suolattoman veden asujamiin nähden, sillä monet aivan eri luokkiin kuuluvat suvut ovat levinneet kautta maailman ja useilla lajeilla on äärettömän laaja levenemisalue. Tällä emme tarkota sitä, että kaikilla hyvin laajalti levinneiden sukujen lajeilla olisi laaja levenemisalue; väitämme sitä ainoastaan muutamista lajeista. Emme myöskään väitä, että tällaisten sukujen lajeilla on keskimäärin hyvin laajat levenemisalueet, sillä tämä riippuu suuressa määrin siitä, kuinka pitkälle muuntuminen on edistynyt; niinpä saattaa esim. sekä Amerikassa että Europassa elää jokin saman lajin eri muunnos, missä tapauksessa lajilla on äärettömän laaja levenemisalue; mutta jos muuntuminen edistyisi vielä hiukan pitemmälle, tulisi näistä muunnoksista eri lajeja ja niiden levenemisalue supistuisi suuresti. Vielä vähemmän tarkotamme sitä, että lajien, joilla on suuri kyky siirtyä rajottavien esteiden yli ja levitä laajalle, kuten jotkut voimakkailla siivillä varustetut linnut, välttämättä täytyy olla laajalle levinneitä; emme näet saa milloinkaan unohtaa, että laaja leveneminen ei edellytä ainoastaan kykyä siirtyä esteiden yli, vaan paljon tärkeämpää kykyä, voitokkaisuutta elämän taistelussa, joka takaa lajille elämisen mahdollisuuden etäisillä seuduilla ja vierasten kilpailijoiden keskuudessa. Mutta lähtien siitä käsityksestä, että kaikki suvun lajit, olivatpa levinneet vaikkapa maailman kaikkein etäisimpiin seutuihin, polveutuvat samasta kantamuodosta, meidän pitäisi havaita — ja luullakseni yleensä havaitsemmekin — ainakin muutamien lajien olevan levinneinä hyvin laajalti.
Meidän on pidettävä mielessämme, että kaikissa luokissa monet suvut ovat hyvin vanhaa alkuperää, ja että lajeilla siis tässä tapauksessa on ollut runsaasti aikaa levenemiseen ja myöhempään toisintumiseen. Geologiset todisteet tekevät sitäpaitsi uskottavaksi, että jokaisessa suuressa luokassa alhaisemmat eliöt muuttuvat hitaammin kuin korkeammat, minkä vuoksi edellisillä on ollut suurempi mahdollisuus levitä laajalle ja kumminkin säilyttää lajiluonteensa. Tämä seikka sekä useimpien alhaisella kannalla olevien muotojen siementen ja munien pieni koko, jonka vuoksi ne ovat paremmin omansa laajaan levenemiseen, selittänee erään kauan sitten havaitun lain, jota Alph. de Candolle on äskettäin käsitellyt kasveihin nähden, nim. että kuta alhaisemmalla asteella eliöryhmä on, sitä laajemmalle se on levinnyt.
Edellisessä käsittelemämme seikat — se, että alhaisemmat eliöt ovat laajemmalle levinneet kuin korkeammat; että eräät laajalle levinneiden sukujen lajit ovat nekin levinneet laajalle;, että alppi-, järvi- ja suolajit ovat yleensä sukua ympäröivän tasangon tai kuivan maan lajeille; saarten ja lähimmän mantereen asukasten silmäänpistävä sukulaisuus ja saman saariston eri saarten asujanten vielä läheisempi sukulaisuus — nämä seikat jäävät selvittämättä, jos, kuten tavallista, oletetaan kunkin lajin olevan erikseen luodun; mutta ne selviävät, jos oletamme asutuksen levinneen lähinnä olleesta seudusta, josta siirtyminen on helpoimmin voinut tapahtua, sekä siirtolaisten myöhemmin soveltautuneen uusien kotiseutujensa elinehtoihin.
JÄLKIKATSAUS XII JA XIII LUKUUN.
Tässä ja edellisessä luvussa olen koettanut osottaa, että jos täysin otamme huomioon tietämättömyytemme niiden ilmaston- ja maanpinnanmuutosten vaikutuksista, joita välttämättä on täytynyt tapahtua myöhäisellä aikakaudella, sekä muiden todennäköisesti tapahtuneiden muutosten vaikutuksista; jos muistamme kuinka tietämättömiä olemme monista omituisista tilapäisistä levenemistavoista; jos pidämme mielessämme — mikä on erikoisen tärkeää — kuinka usein laji on voinut olla levinneenä yli laajan yhdenjaksoisen alueen ja sittemmin paikotellen sammua sukupuuttoon — ei mikään voittamaton vaikeus estä meitä otaksumasta, että kaikki saman lajin yksilöt, missä tahansa niitä tavattaneekin, polveutuvat yhteisistä esivanhemmista. Ja me tulemme tähän johtopäätökseen — johon monet luonnontutkijat, jotka kannattavat mielipidettä harvoista "luomiskeskuksista", ovat päätyneet — useiden yleisten asianhaarojen nojalla, joista etenkin on huomattava kaikenlaisten esteiden suuri merkitys sekä alasukujen, sukujen ja heimojen analoginen leveneminen.
Mitä samaan sukuun kuuluviin eri lajeihin tulee, joiden on teoriamme mukaan täytynyt levitä yhteisestä alkukodista, eivät vaikeudet ensinkään ole voittamattomia, jos otamme huomioon tietämättömyytemme tässäkin suhteessa ja muistamme, että jotkut elämänmuodot ovat muuttuneet hyvin hitaasti, jotenka niiden siirtyminen on voinut tapahtua äärettömän pitkien aikakausien kuluessa. Kuitenkin ovat vaikeudet tässäkin tapauksessa, samoinkuin saman lajin yksilöihin nähden, usein hyvin suuret.
Valaistakseni esimerkillä ilmastonmuutosten vaikutusta lajien levenemiseen olen koettanut osottaa, kuinka suuri merkitys on ollut viimeisellä jääkaudella, joka on vaikuttanut päiväntasaajan seuduille saakka ja joka kylmyyden vaihdellessa pohjoisessa ja etelässä salli vastakkaisten pallonpuoliskojen asujanten sekaantua toistensa joukkoon, jättäen muutamia niistä vuorten huipuille kaikkiin maailman osiin. Osottaessani, kuinka erilaisia tilapäiset levenemistavat voivat olla, olen hieman laajemmalti puhunut suolattoman veden eliöiden levenemistavoista.
Elleivät voittamattomat vaikeudet estä meitä olettamasta, että kaikki saman lajin yksilöt sekä samaan sukuun kuuluvien lajien yksilöt ovat pitkien aikojen kuluessa kehittyneet yhteisestä alkulähteestä, silloin kaikki maantieteellistä levenemistä koskevat suuret pääasiat ovat selitettävissä siirtymisen ynnä sittemmin tapahtuneen muuntumisen ja uusien muotojen monistumisen avulla. Näin voimme käsittää sekä maa- että vesiesteiden suuren merkityksen, esteiden, jotka eivät ainoastaan erota, vaan ilmeisesti muodostavatkin eri eläin- ja kasvitieteelliset alueet. Voimme käsittää sukulaislajien keskittymisen samoille alueille ja miksi eri leveysasteilla, esim. Etelä-Amerikassa, tasankojen ja vuoristojen, metsien, soiden ja erämaiden asukkaat niin salaperäisellä tavalla liittyvät toisiinsa sekä niihin sukupuuttoon hävinneisiin olentoihin, jotka muinoin elivät samalla mantereella. Muistaen, että eliöiden keskinäisillä suhteilla on mitä suurin merkitys, voimme käsittää miksi kahdella seudulla, joilla vallitsevat miltei samat fysilliset elinehdot, usein asustaa hyvin erilaisia elämänmuotoja. Sillä riippuen sen ajan pituudesta, joka on kulunut siirtolaisten saapumisesta toiselle näistä seuduista tai molemmille; riippuen niiden kulkuneuvojen laadusta, jotka sallivat eräiden muotojen joko suuremmin tai pienemmin joukoin siirtyä alueelta toiselle, vaan eivät myöntäneet tätä toisille muodoille; riippuen siitä, joutuivatko toiselle alueelle siirtyneet muodot enemmän tai vähemmän suoranaiseen taisteluun toistensa ja alueen alkuasukasten kanssa; ja vihdoin riippuen siitä, kykenivätkö siirtolaiset muuntumaan enemmän tai vähemmän nopeasti, täytyi noilla kahdella tai useammilla seuduilla, katsomatta fysillisiin elinehtoihin, syntyä äärettömän erilaiset elinehdot. Organisen vaikutuksen ja vastavaikutuksen määrän täytyi olla miltei rajaton. Meidän täytyy havaita eräiden olentoryhmien muuntuneen suuresti ja toisten ainoastaan lievästi, eräiden kehittyneen erittäin voimakkaasti, toisten lukumäärän jäädessä vähäiseksi. Ja tällaista todella havaitsemmekin maailman suurilla maantieteellisillä alueilla.
Samojen lakien perusteella voimme käsittää, kuten olen koettanut osottaa, miksi valtamerensaaret ovat köyhiä asukkaista, mutta miksi näistä suhteellisesti suuri määrä on endemisiä eli saarille erikoisia; ja miksi, riippuen levenemistavoista, toisen olentoryhmän kaikki lajit ovat erikoisia, kun taas toisen, vaikkapa samaan luokkaan kuuluvan ryhmän kaikki lajit ovat samoja kuin naapuriseudun. Käsitämme, miksi valtamerensaarilta puuttuu kokonaisia eliöryhmiä, kuten sammakkoeläimiä ja maaimettäväisiä, vaikka kaikkein eristetyimmilläkin saarilla on omat erikoiset lentävät imettäväislajinsa, lepakkonsa. Käsitämme, miksi on olemassa jokin suhde saaria mantereesta erottavan meren syvyyden ja sen seikan välillä, onko saarilla enemmän tai vähemmän muuntuneita imettäväisiä. Oivallamme selvästi, miksi jonkun saariston kaikki asukkaat ovat läheistä sukua toisilleen, vaikka esiintyisivätkin eri lajeina eri saarilla, ja miksi ne samalla ovat sukua, joskin etäisempää, lähimmän mantereen tai jonkin muun seudun asukkaille, josta siirtolaiset voivat olla lähtöisin. Ja vihdoin käsitämme senkin, miksi kahdella alueella, joilla elää hyvin lähisukuisia tai toisiaan vastaavia lajeja, miltei aina tapaa joitakin yhteisiä lajeja, vaikka alueet olisivat toisistaan kuinka etäällä tahansa.