— "Vait!" runoilija kiivaasti käski, sormensa huulilleen nostaen. "Ei siinä ole tarpeeksi, että kaikkia näkee, Fridolin ystäväni, pitää myös olla varovainen."
— "Koetetaan muistaa; mutta suvaitkaapa katsoa, nuo molemmat soutajat ovat liian kaukana kuullakseen, ja Bartolomeo on nukkunut. Ja muutoinkin hän on vallan luotettava mies."
— "Onko vainen?"
— "Peräti rehellinen mies. Hänen lukuisa perheensä asuu Martigny'ssa. Hän harjoittaa, sitä elättääkseen, kahta tointa yhtä suurella taidolla."
— "Mitä toimia?"
— "Ensinnäkin, toivioretkiä valtuuskirjalla; toiseksi karhukauppaa."
— "Hän on siis karhunpyytäjä?"
— "Vanhoista hän myy lihan ja nahan; nuoret hän kasvattaa, kesyttää ja opettaa huvitukseksi ympäristön herroille ja ruhtinaille. Saamme nähdä, kun tulemme hänen mökillensä. Se on hyvin omituista. Vaan tuollahan alhaalla jo on Lucern."
Tosiaankin, vene oli juuri kiitänyt, vahto korkealla kokassa, viimeisen niemekkeen ohi, ja nyt tuli näkyviin joukko valkeita, jotka loistivat sumun keskeltä.
Vähän ajan päästä astuttiin maalle.