Annamme nyt matkamiestemme samota eteen-päin, — niinkuin Troussecaille tätä heidän kulkuansa nimitti, ja siirrymme suoraan Bartolomeon majaan.
Se seisoi Martigny'n yläpuolella, yksinäisellä mäennyppylällä, kapean solatien päässä, joka vei suurelle St. Bernhard'ille.
Matala, huonosti kokoon kyhätty tönö, josta kolme neljännestä seisoi lumen peitossa.
Bartolomeo kajahutti torveansa, jota kantoi vyötäisillään.
Heti paikalla ovi aukeni.
Puolentusinaa pulleaposkisia, vaaleanverisiä lapsia, kokonaan pedon-nahoissa, töytäsi esiin kynnykselle ja kierien lumessa, ilosta huutaen, riensivät heittäymään isänsä syliin.
Sitten, kolme suurta koiraa vahvinta laatua; sitten, kaksi nuorta karhunpenikkaa, edelliset ilmaan hyppien, jälkimäiset ruumistaan heiluttaen, iloitsivat isäntänsä kotiin-tulosta.
— "Isä", lausui vanhin pojista, "sinä tulet juuri paraiksi. Tänä iltana on mökissä lihavaa paistia. Eilen tapoin ensimäisen karhuni!"
Bartolomeo ei saattanut olla vähäisen ylpeyttä osoittamatta, mutta samalla kertaa hän oli säpsähtänyt.
— "Fritz", hän vastasi, "olinhan sinua kieltänyt… Sinulla ei ole vielä ikää tarpeeksi… Kuitenkin, koska Jumala sen on sallinut, olkoon hänen pyhä nimensä ylistetty! Minä tuon juuri kanssani vieraita. Astukaa sisään, toverini."