Jo ensi iskujen kaikuessa oli, toisella puolen, akkuna jälleen auennut.
Tällä kertaa Berniläisten nuori päällikkö oli siellä.
Hän raivasi heti miekallaan tien auki ja hyppäsi juhlasaliin, ensi alussa äkkinäisen ilmestymisensä kautta kauhistuttaen koko juomaseuraa, joka suurimmalta osalta vielä istui pöydässä.
— "No puolustakaa toki itseänne!" nuori päällikkö huusi.
Muutamia uskollisia Berniläisiä jo seisoi hänen sivullansa. Kaikki yhdessä, toiset miekoillaan, toiset tapparoillaan, ryntäsivät päälle.
Silloin koko laajassa salissa alkoi omituinen ja hirvittävä näytelmä.
Kaadettujen pöytien, rikottujen lasien ja vatien yli, Italialaisten päälliköt joka taholta syöksivät etsimään aseitansa.
Muutamat olivat jo löytäneet ne ja puolustivat itseään ryntääjiä vastaan. Taistelu alkoi, tuon saman valovirran valaisemana, joka äsken vielä oli juominkien yli levittänyt loistoansa.
Toisaalla, lumikerroksessa, heidän allansa olevissa käytävissä ja saleissa, joissa alhainen sotaväki piti pitojansa, ryntääjäin enemmistöllä oli ankara työ. Vaan ei mikään voinut vastustaa Bartolomeon ja hänen Vallisilaistensa kostavia kirveitä, Villon'in ja Troussecaille'n aivan ranskalaista raivoa ja Starck'in hirvittävää nuijaa, joka maahan sulloi, tappoi ja musersi kaikki, mitä sen tielle sattui.
Yhä etupäässä, hän syöksi portaita ylös ja ryntäsi vuorostaan juhlasaliin.