Kahden kesken kuninkaan kanssa!… Mikä saattoi olla syynä tähän kohtaukseen?
Ludovik XI astui ensi toimekseen runoilijan ympäri, tarkastaen häntä terävillä, epäluuloisilla silmäyksillä.
Sen jälkeen, istuutuen entiselle sijalleen, kamiini jalkojen välissä, kädet kahden puolen savutorvea, hän aloitti jyrkästi:
— "Tiedätkö, että minä olen häijy isäntä?"
Villon vastasi hämmästymättä:
— "Mahtaville kenties, sire, niille, jotka tahtovat viisastella. Vaan ette ainakaan alhaisille, jotka tytyväisinä tottelevat luulematta itseänsä viisaammiksi kuin Teidän Majesteettinne."
— "Vai niin", kuningas sanoi, silminnähtävästi hyvillänsä näin hienosta vastauksesta.
Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän jatkoi:
— "Tiedätkö, että kaikki, joita olen suosinut, kaikki, joihin olen luottanut, ovat minun pettäneet, ja kenties vielä tälläkin haavaa pettävät?… Se minun on tehnyt epäileväksi, juonittelevaksi, julmaksi, joka kerta kun aavistan jotain uutta kiittämättömyyden osoitusta."
— "Tiedän sen", runoilija vastasi. "Mutta minä en ainakaan ole kiittämätön, vaan harrastan ylikaiken kuningaskunnan etua, enkä vähääkään epäilisi pyhittää elämääni kokonaan kuninkaan palvelukseen. Niin tosiaanki, sire, en vähääkään. Voi! teillä on hyviä taipumuksia hirmuvaltiaaksi, vaan muut ruhtinaat tällä vuosisadalla ovat niin julmia tiranneja, että te sittenkin olette hurskain ja lempein niistä kaikista."