Sillä hetkellä, jolloin Villon saatettiin sisään, tämä valtio-istuin seisoi tyhjänä. Nähdäkseen itse herttuan, hän nousi varpaillensa, ja hovilaisten yli hän vihdoin huomasi pitkänään leijonantaljalla makaavan miehen, joka varreltaan oli kohtuullisen iso ja ruumiiltaan roteva, ylpeällä otsalla, kuivalla, kiukkuisella muodolla, ja verestävillä silmillä, miehen, jonka te'eskennellyssä hymyssäkin vielä oli jotain häijyä sekä raakaa.
Sen kuvauksen johdolla yksinään, jonka Ludovik XI oli antanut, runoilijamme hänet oitis tunsi; hän mietti mielessänsä:
— "Ketun jo tunnen, tutkikaamme nyt sutta."
XIX.
Rohkea, hirveä, hurja.
Kansa harvoin erehtyy liikanimissä, joita se antaa; näin se on asteettain arvostellut Burgundin herttuan elämää.
Kaarlo Rohkea, niinkauan kuin hän vielä, paljaana Charolais'in kreivinä, ei ollut muuta ehtinyt näyttää, kuin kieltämättömän uljautensa; Kaarlo Hirveä, kun hän päästyään isänsä viisaista varoituksista, vapaasti heittäytyi himojensa ja julmuutensa kuohuvaan pyörteesen; Kaarlo Hurja, kun hän menestyksen ylpeydessä ja kunnianhimon kuumeessa syöksyi silmittömästi, ikäänkuin tahallaan rikoksiensa ansaittua rangaistusta kohden.
Runoilijat ovat myöskin ennustajoita. Tämmöinen ennustus soveltuu kaikkiin itsevaltiaihin ja kaikkiin valloittajiin. Niinpä Villon sen luulikin lukevansa tuon miehen otsalla, jota hän katseli.
Löytyy kaksi oivallista kuvaa Kaarlo Rohkeasta: toinen Juhana Bryggeläisen, toinen Michelet'in maalaama. Kankaalla niinkuin paperillakin hänellä aina on tuo sama kamala ja hirvittävä muoto, nuo punaiset silmät, nuo synkät kasvot, tuo tumma iho, muoto, jonka epäselvät vivahdukset todistavat sitä syntyperän sekanaisuutta, sitä alkuaineiden, aatteiden ja himojen ristiriitaisuutta, joka tässä traagillisessa henkilössä vallitsi. Chastellain, hänen elämäkertansa kirjoittaja, päättää kuvauksensa hänestä näillä sanoilla: "Vahva varreltaan, vahva käsiltään, vahvoilla, tukevilla säärillä, pitkillä käsivarsilla; ankara keihästelijä, valmis syöksemään satulasta kenen tahansa; parta ja iho ruskeat, päässä tuuhea harjastukka."
Hänen uhkaava mielilauseensa: "olen sen suorittanut" kauhistutti kaikkia, hänen ensin ryhtyessään hallitukseen. Hän alkoikin suorittaa, millä menestyksellä, kuinka? — Jumala sen yksin tiesi. Hän oli pyrstötähti, joka näytti antavan paljo aihetta ajatukseen. "Käytin kuvitusvoimaani". Chastellain sanoo, "ja voin uskoa hänestä mitä tahansa… Lopussa kiitos seisoo."