— "Kun ei ketään säästetä", Romont'in kreivi liitti, "sodat aina paljoa pikemmin päättyvät."
Itse Ramswag'kin puuttui puheesen, sanoen, että hän oli kadottanut erään riidan Sveitsiläisten luona, ja että se oli vielä hänellä kostamatta.
Astuivatpa esiin vihdoin Yverdun'in ja Estavayer'in asukkaat, joiden kaupungit olivat tuhkana, ja nämä myöskin kostoon kehoittivat.
Näin rohkaistuna turmiollisessa aikeessaan, herttua antoi käskyn tuomion täyttämisestä.
Mutta vallan toisessa mielessä vanha rajakreivi nyt vuorostaan sekaantui asiaan.
— "Malttakaa!" hän sanoi, "minun kunniani takauksella nuo onnettomat teidän sanaanne ovat luottaneet. Minun kunniani ja teidän omanne nimessä, armon Jumalan nimessä, minä rukoilen, minä pyydän, minä vaadin, että se heille pidetään!"
— "Viekää pois tuo vanhus", herttua käski. "Pitäkää häntä silmällä, siksi kun tahtoni on täytetty!"
— "Pois!" rajakreivi huusi, paljastaen miekkansa. "Turmio sille, joka minuun koskee!"
Sitten, taittaen sen terän polveansa vasten ja heittäen molemmat palaset herttuan jalkoihin, hän lausui:
— "Minä menen nyt ja yhdyn Berniläisiin. Heidän kanssaan, juuri Burgundilaisten veressä tulen pesemään tämän tahran, jolla kunniaani on häväisty!"