Kello kymmenen aikaan Olivier-le-Daim astui esiin ja ilmoitti erään huvituksen, joka ehkä hiukan rauhoittaisi Hänen Majesteettiansa.
Se oli jokin taistelu, tai pikemmin jokin hävityssota rottia vastaan, joiden kanssa oli pantu pieniä koiria tappelemaan, sellaisia koiria nimittäin, joita kutsutaan tähän aikaan Englannin mäyräkoiriksi.
Sanaakaan vastaamatta, astuen levottomilla, horjuvilla askeleilla, kuningas antoi viedä itsensä jonkunlaisen luostarin pylväskäytävään, johon oli istuimia hankittu.
Tämän käytävän kivijalasta kohosi ylöspäin jonkunmoinen rintanoja, joka oli noin puolen sylen korkuinen ja kiersi erään nurmikon ympäri.
Tälle kentälle päästettiin tuhannen rottaa.
Sitten pariakymmentä koiraa.
Mutta juuri kun taistelu oli alkamallansa, kuningas äkkiä kääntyi.
Kuultiin hevosen täyttä karkua lähenevän etu-pihassa.
— "Päästäkää! päästäkää tulemaan!" kuningas käski.
Villon juoksi esiin, vaaleana, hengästyneenä ja pölyyn peitettynä.