Tällä välin kuningas ujosti jatkoi:
— "Se ei suinkaan ole minun heikko ansioni, että nämä rakkaat liittolaiseni minun luokseni jälleen ovat tulleet, vaan Notre-Dame-du-Puy'n pyhä suojelus sen on vaikuttanut. Onnellinen toivioretki. Lafayette'n ja Spolignac'in herrat olivat sinne saapuneet ennen minua. Matkustin jalkaisin kolme viimeistä penikulmaa. Vaadin, että minua otettaisiin vastaan, ei niinkuin hallitsijaa, joka on kunniaa kerjäämässä, vaan niinkuin pyhissä-vaeltajaa, joka etsii taivaan siunausta. Ei mitään Domine salvum, yksi ainoa Salve regina. Kirkon kynnyksellä kuninkaallisen manttelin yli sidottiin kaniikin kaapu. Ja näin puettuna, paljain jaloin astuin alttarin luo ja laskin sen päälle kolme sataa kulta-ecu'ta. Se oli lupaukseni Jumalalle. Kolme messua joka päivä. Joka messua varten kolme-kymmentä ecu'ta lisäksi. Tosin tulen takasin melkein tyhjällä kukkarolla, mutta hatussani kannan sen sijaan tätä uutta pyhänkuvaa. Pyhä Rouva Puy'ssä, rukoile minun puolestani!"
Hän laski hattunsa pöydälle ja käänsi itseänsä kohden tuon kuvan, joka siihen viimeksi oli kiinni-ommeltu. Kädet ristissä, ja silmät kohoitettuina kattoon päin hän mumisi muutaman Isä-meidän. Sitten hän pani sen päähänsä takaisin ja vilkaisi taasen tuon tuostakin Gillonne'a.
— "Sire", Villon vihdoin vastasi, "teidän hurskasta anteliaisuuttanne on vähän jokainen saanut kokea. Olenpa kuullut kerrottavan, että kerran, kun muistui mieleenne eräs summa, jonka teille tuomiokapitulo nuoruutenne onnettomuuksien aikana oli lainannut, te sen vaatimatta maksoitte takaisin … joka sekin tavallaan todistaa, ett'ei Teidän Majesteettinne milloinkaan unohda, kun joku on ollut niin onnellinen, että on voinut teitä jollakin tavoin palvella."
— "Mitä kuulen!" kuningas sanoi, "tuohan on viekas vetoominen minun muistooni… Oikein, toverini, minä olen sinulle velkaa palkintosi. Ota vastaan!"
Samassa hän heitti hänelle pöydän yli kukkaron, jonka runoilija otti kiinni lennosta ja pisti kaikella kunnioituksella taskuunsa. Mutta heti jälkeen, nostaen ylös päänsä, hän jatkoi:
— "Tämä raha ei minulle riitä, sire; löytyy vielä toinenkin lupaus, jonka rohkenen Teidän Majesteettinne muistoon johdattaa."
— "Lupaus, sinulleko?"
— "Ei, sire. Lothringin nuorelle herttualle."
— "Minun tyttäreni pojalle!" Renato kuningas huudahti, mutta äänellä, joka ilmoitti vastenmielisyyttä; "hän on siis täällä? En tahdo häntä nähdä!"