— "Mitä vielä, olettepa hänen näkevä", Ludovik XI vastasi, "ja me sovitamme teidät hänen kanssansa … josta teille on oleva iloa kumpaisellekin. Sitäkö se oli, jota pyysit, toveri?"
— "Sitä ensin, sire; mutta sitten vielä jotain muutakin."
— "Mitä sitten?"
— "Että voimakkaalla avulla ottaisitte osaa Lothringin valloittamiseen."
— "No, kaikkia sinä keksitkin! Kävisihän tuo sentään laatuun, jos hän kirjoittaisi nimensä tuon suostumuksen alle, jossa hänen äitinsä isä meille, Ranskalle ja minulle, testamentteeraa Anjou'n herttuakunnan, Provence'n kuningaskunnan…"
— "Mutta enhän minä", vanhus koetti muistuttaa, "vielä ole suostunut…"
— "Te suostuisitte kai mieluisemmin rakkaan serkkuni Burgundilaisen menestykseen."
Vanha trovatoori-kuningas punastui ja vaikeni.
— "Sire", Villon jatkoi, "oikeuttaako Teidän Majesteettinne minua saattamaan tämän esityksen nuorelle herttualle?"
— "Miks'ei? Nä'ythän olevan taitava diplomaati. Me saamme siitä puhua vielä huomenna. Tänä iltana, totta Jumaliste! juokaamme!"