Tällä välin Sveitsiläiset olivat ahdettuina Murten'in metsään. Harmaapää Hallwyl asetteli tappelu-asemaan väkeänsä. Muutamain nuorten päällikköin mielestä, joiden maltti jo oli kokonaan loppunut, tämä kävi kauhean hitaasti. Mutta hän vastasi hyvin tyvenesti:
— "Sade kastaa heidän ruutinsa ja pehmittää heidän joustensa jänteet.
Antaa sateen vaan tehdä tekosiansa."
Ja voittaakseen aikaa, sekä rauhoittaakseen mieliä, hän keksi kaikenmoisia keinoja. Paljo väkeä lyötiin ritareiksi; ylimyksiä, porvareita ja talonpoikia, kaikkia vaan sekaisin.
Muutamat nuoret aatelisjunkkarit ylönkatsoivat tätä kunniaa, kun näkivät näin runsaasti sitä jaeltavan. Mutta Lothringin herttua tahtoi tulla siitä osalliseksi. Hänessä ei ollut niin suurta ylpeyttä, hän ei ollut niin kopea, sanoo vanha kronika.
Hänen vasemmalla puolellaan oli Herman Nagöli, talonpoika, ja oikealla
Pietari Kistler, teurastaja Bern'istä. Hän lankesi polvilleen
Scharnachthal'in eteen, huudahtaen:
— "Tämä on oleva uusi ystävyyden side minun ja Sveitsiläisten välillä."
Sitten hän syleili teurastajaa sekä talonpoikaa, noita molempia uusia aseveljiänsä. Se oli urosten ylevä tasa-arvoisuus ennen kuolemaa!
Sillä välin kun tämä tapahtui, eräs Itävaltalainen kapteeni oli kysynyt, eikö olisi tarpeellista rakentaa muutamia varustuksia peräytymisen varalle.
Ylönkatseen nurinaa kuului joka taholta.
Sitten Scharnachthal lausui Kilian Diesbach'ille, joka oli astunut esiin ja ilmoitti myöskin tytymättömyyttä liikkeillänsä: