Vaan nytpä herttua antoi hänelle nyrkillään semmoisen sivalluksen, että narri parka lensi teltan toiseen päähän asti.
Juuri samassa Ramswag astui sisään, aseet vallan veressä ja otsa haavoitettuna.
Herttuan viha katosi kohta ja antoi sijaa ilolle.
Vihdoinkin siis koitti kostonpäivä, jota hän oli varronnut! hänen kunniansa puhdistushetki! tappelu!
Kiljuen niinkuin jalopeura, hän puki hätää yllensä kintaat ja kypärin, hyppäsi hevosen selkään ja oli jo valmis karahuttamaan eteenpäin, kun narri ojensi hänelle miekan, sanoen:
— "Isäntä, unohdattehan…"
— "En!" herttua keskeytti, heiluttaen raskasta rautanuijaansa, jonka sitten sitoi satulan kaareen, "en, se on tämä ase, jolla tulee tappaa tuommoisia härkiä!"
Sitten hän ajoi täyttä karkua leirin korkeimmalle paikalle, seisahtui sinne ja nousi jalustimilleen seisomaan, nähdäkseen yhdellä silmäyksellä koko laajan tappelukentän.
Hänen takanaan liehui hänen suuri, herttuallinen lippunsa.
Tämän nähdessään, Suur-Bâtardi, Romont'in kreivi sekä Sommerset'in ja Cleve'n herttuat kiirehtivät hänen luoksensa ja kysyivät, mitä heidän nyt tulisi tehdä.