Historiasta tiedetään, kuinka tämä ennustus toteentui.
* * * * *
Tällä välin oli Kilian kirkon portailla sulkenut Hedwigin syliinsä ja painanut hänen otsalleen jäähyväis-suudelman.
Hän lähti Ranskaan muiden päällikköjen kanssa; Herman Nagöli häntä seurasi.
Se, mikä äsken oli tapahtunut, oli ainoastaan kihlajaiset.
Nuo molemmat nuoret miehet olivat jo katoomaisillaan erään niemen ta'a. Vielä kerran he katsahtivat taakseen rannalle, jossa nuo nuoret naiset seisoivat, ja vaihettivat näiden kanssa viimeisen silmäyksen, viimeisen merkin, jolla tahtoivat sanoa: Jumalan haltuun.
Samassa vene lähti rannasta.
Veneessä Villon ja Renato herttua.
— "Voi!" Renato herttua huokasi "en koskaan voi unohtaa rakkauttani, mutta voin sen voittaa. Sinä et saata ymmärtää, Villon, kuinka minä olen kärsinyt ja kuinka vieläkin saan kärsiä. Se on tuommoinen muisto, jota ei koskaan saa sydämmestä poistetuksi vaan se kestää kuolemaan asti."
Runoilija ei vastannut; hän kohotti vaan silmänsä taivasta kohti.