Ei pilvenhattaraakaan missään; taivas siintävä, siintävä järvenpinta. Aurinko levitti kirkkaita säteitään tuntureille, jotka olivat juuriltaan vaskenkarvaisia, rinteiltään vihannoita ja kukoistavia sekä huipuiltaan hohtavan valkoisia.
Ilma oli mieto ja tuoksuja täynnä, ikäänkuin taivaallinen sopusointu olisi vallinnut siinä.
Kauan aikaa vielä nuoren herttuan silmät tarkastivat sitä paikkaa rannalla, johon kenties ikipäiviksi Hedwig oli kadonnut hänen silmistänsä.
* * * * *
Kuukautta myöhemmin Renato Lothringilainen palasi herttuakuntaansa.
Koko väestö riensi häntä vastaan ja tervehti häntä pelastajanansa.
Ainoastaan muutamat kaupungit vielä pitivät Burgundin herttuan puolta. Hän valloitti ne väkirynnäköllä. Sitten alkoi hän piirittää Nancy'ä, joka hänelle hyvinkin pian aukaisi porttinsa.
Jolanda herttuatar sekä Johanna d'Harcourt saapuivat sinne pari päivää jälkeenpäin.
— "Serkkuni", Renato sanoi, "sydämmeni salaisen haavan tunnette; mutta minä tahdon sen parantaa nyt. Auttakaa minua… Se on puolison käsi, jonka teille tarjoon."
Kokonaan hämmästyksen ja mielenliikutuksen vallassa, Johanna juoksi kätkemään punastuvat kasvonsa herttuattaren helmaan.