Etenkin tällä hetkellä, kun tuli kirkkaasti valaisi hänen kasvojansa, hän oli julkisennäköinen, seisoessaan pitkä virkapuku yllänsä, milloin kiihoittaen äänellä tai viittauksilla koiraa, joka paistinvarrasta käänteli, milloin kaataen paistinpannusta kastinta käriseväin ja vähitellen jo kärventyväin jäniksen, hirven ja kanan paistien päälle, jotka par'aikaa valmistuivat hänen korkean johtonsa alla.
Vielä useammin, toisella kädellä silitellen partaansa, toisella painaen reittänsä vasten pitkän kastin-kauhan vartta, joka näin teki samaa virkaa, kuin miekka sonnitaistelu-päälliköllä, hän seisoi liikkumatonna ja äänetönnä yhdellä ainoalla jalalla, aivan kuin suuri, ajatuksiin vaipunut kahlaajalintu.
Vaan äkkiä hän jälleen mitä sulavimmalla liikkeellä asettui molemmille jaloillensa ja alkoi lausua erään siihen aikaan liiaksikin tunnetun runoelman alku-säkeitä:
Te, jotka pyhiä, arkioita
Etsitte vapaita atrioita,
Te teikkarit ilman kaatiotta,
Te toverit missä milloinkin
Tuon oivan mestari Villon'in:
Joit' ei rahan rahtukaan paina,
Joill' on itse-ottama laina,
Te kaikenkaltaiset irvisuut,
Nuoret veijarit ja muut…
— "Vait!" molemmat kyökkipojat äkkiä kauhistuen keskeyttivät, "maiti nyt! ovi aukenee…"
Kynnykselle ilmestyi mestari Gringonnaux, partaveitsi kädessä, pyyhinliina leuvan alla ja oikea poski vielä kokonaan saipuan vallassa.
— "No! mestari Tailleverd?" hän kysäsi muodolla, josta selvään näkyi, että hänen päänsä oli vallan pyörällä paljaasta puuhaamisesta, "no! edistymmekö yhtään? olemmeko jo pian valmiit?"
Entinen kyökkimestari hymyili arvokkaasti ja otti aseman, joka paraiten sopi hänen-moiselle miehelle. Sitten hän vastasi kohteliaasti:
— "Älköön mikään teitä huolettako, mestari Gringonnaux, minä en suinkaan ole sitä lajia väkeä, joka myy vuohia lehmien asemesta ja tahdonpa olla kehno, halveksittava konna, jos ette saa syytä hämmästyä sitä, jota nyt teille valmistan … ja teidän vieraanne samaten… Varmaankin joitakin herroja tai ylimyksiä likitienoilta, eikö niin?… Minulla nimittäin on se omituinen tapa, että olen hyvin utelias, ja katsonpa oikeudekseni tietää, ketä varten kulloinkin virkani puolesta ruokia valmistetaan. Sanokaapa, ketkä ovat?"
— "Myöhemmin kenties!" porvari ylpeästi vastasi … "jälkiruokaa tarjottaessa … ja se olkoon palkintonne… Mutta oletteko valmis?… Hän, jota vartoon, ei yhtään rakasta vartoomista."