Runoilija lausui sille juhlallisen tervehdyksen:
— "Ole minun ohjaajani ja näytä minulle oikea tie. Ken tietää? ehkä vielä on mahdollista minun sinulle kunniaa tuottaa. Vaan nythän jo katosit. Minä astun taas yön pimeään, Tenaroon, kuin muinoin toverini Orphey, mennessään etsimään neiti Eyrydikeä… Voi! ei mikään Eyrydike minua vartoo … vaan voishan kolmekitainen Kerbero minua purra … siis varovasti!"
Hän tuskin oli ehtinyt lopettaa, niin jalkansa kompastuivat tien yli vedettyyn köyteen ja hän kaatui koreasti keskelle tietä.
Kaksi kättä tarttui hänen kurkkuunsa, ja ääni sanoi:
— "Suokaa anteeksi, matkamies … minun tekisi mieleni vaihettaa kanssanne vaatteita, etenkin jos joku ecu sattuisi taskuissanne olemaan."
— "Tuhannen sarvipäätä!" Villon huudahti; "se on Martti
Troussecaille!"
Tästä lempi-kirouksesta hänet Troussecaille oitis tunsi.
— "François ystäväni! Eiväthän siis saaneetkaan sinua kiinni? Ethän olekkaan kuollut?"
— "Etkä sinäkään, päävaras, sen verran kuin minä voin päättää? Juuri kaunis toimitus sinulla tässä!"
— "Oikein nuhteita! Sinäkö se todella olet? … kuinpa ei vaan olisi haamusi?"