Mitä suurimmalla kiireellä molemmat kumppanukset astuivat alas ratsuiltaan, joivat lasin viiniä ja istuivat jälleen satulaan.
Takaa-ajajat jo melusivat portin ulkopuolella, joka äkkiarvaamatta oli heiltä sulkeutunut.
— "Ne ovat kuninkaan vihollisia", Villon sanoi, "aukaiskaa niille vasta puolen tunnin päästä ja sanokaa, keitä me olemme. Eteenpäin!"
Puolen tuntia myöhemmin, hän pidätti hevostaan sanoen:
— "Minusta tuntuu, kuin voisimme vähän levähtää. Mitä arvelet tästä ensimäisestä reipastuksesta, Martti ystävä?"
— "Minä aattelen, François ystävä, että sinä olet salannut minulta nimesi ja asemasi. Sinä et olekkaan runoilija Villon, vaan loihtija Parapharagaramus, ja kannat semmoisena sormessasi sormusta, joka saa ihmeitä aikaan."
— "Eikö nämä ihmeet saa sinun uteliaisuuttasi vireille?"
— "Ei vähääkään. Minä mukaudun suostumuksiimme: tiedottomuus, salaperäisyys! Yksi ainoa kohta minua huolettaa."
— "Mikä sitten?"
— "Koska syömme suurusta?"