— "Olen sen jo äidillenne sanonut", Villon vastasi; "hänelle ja teille on nimeni Alttiiksi-antamus."
— "Minä panen sen mieleeni. Hyvästi!"
Ja nuori herttua kannusti rajusti hevostansa.
Villon seurasi häntä silmillään. Kun herttua oli näkyvistä kadonnut, hän jupisi:
— "Hyvä Jumala! Etköhän sinä itse ole se, joka minua näin ohjaat heidän tiellensä? Oi Jumalani, suo minun vielä vastakin heitä palvella!"
— "Tapahtukoon niin!" Troussecaille päätti.
Molemmat seikkailijamme, puettuina pyhissä-vaeltajiksi, lähtivät taasen matkaan.
Välttäen huolella kaupungeita, aina varoillaan, he pian olivat kulkeneet Burgundin läpi.
Eräänä iltana vihdoin, kun oli kauan suurella vaivalla ylöspäin astuttu, syvä laakso aukeni heidän eteensä.
Sen toisella puolen, suuria kuusimetsiä, ja lumeen peitettyjä vuorten huippuja.