Sitten hän salaisella kauhulla lisäsi:
— "Onkohan keskustelu huonosti päättynyt? Tuossa tuomari Scharnachthal lähtee Raatihuoneesta."
Ja tosiaankin, melun ja huutojen uudestaan remahtaessa, mies, jolla oli jättiläisvartalo ja todellinen valtiaan muoto, astui esiin raastuvan portaille. Hän oli tyven, hän, vaan kalpea ja alakuloinen. Nopeilla ja vakavilla askeleilla hän astui torin poikki ja katosi Nikolaus Diesbacbilaisen taloon.
— "Mitä se merkitsee!" Juha mumisi. "Mitä neuvoa, mitä apua hän menee kuolevalta pyytämään?"
Tällä hetkellä Raatihuoneen kaikki ikkunat aukenivat yht'aikaa.
Vimmaisia naamoja niistä pistäytyi esiin, julistamaan voittoa.
— "Lienevätkö siis voittaneet?" Juha huokasi. "Voi! onnettomuutta! onnettomuutta!"
Se oli pahaksi onneksi totta. Kistler astui raastuvan parvelle ja huusi:
— "Voitto! ystäväni! Sääntö on vahvistettu. Jos sen rikkovat, — sulkekaa heiltä tie! Repikää pois kaikki koristukset! Voimaa la'ille! kunniaa Bern'ille!"
Tuhannet raivokkaat, niiden joukossa Hohenlock ja Kirschoff, taputtivat käsiänsä. Kiihkeä tribuni jatkoi juhlallista puhettaan yhä lisääntyvällä menestyksellä. Kadulla niinkuin neuvostossakin oli hänellä enemmistö, vieläpä enemmänkin, melkein yksimielinen enemmistö. Muutamaa harvaa erimielistä, semmoista kuin Juhaa, lukuun ottamatta, jokainen piti omanaan hänen riitansa, jokainen yltyi raivoon hänen kanssansa. Se oli noita kansan melskeitä, jotka äkkiä kohoavat kuin valtameri, äkkiä musertavat kuin ukkonen.
Yht'äkkiä kellot tuomiokirkon korkeassa tornissa soittivat puolipäivä-messuun.