— "Niin", Hedwig sanoi. "Mutta siinä on kuitenkin jotain lohdutusta kun tietää edes syntymäseutunsa, kun muistaa edes yhden nimen, yhdet kasvot. Sanoithan vast'ikään kertoessasi minulle isästäsi ja äidistäsi: 'Minä näen heidät vielä edessäni.' Minulla ei ole sitäkään onnea. Ja kuitenkin, kuinka usein ovat silmäni ajatuksien avulla ja unissa kokeneet tunkea tuon sumun läpi, joka minua ympäröi! Lakkaamatta pyydän rukouksissani Jumalaa minulle lähettämään jonkun ilmestyksen menneistä aioista, jonkun aavistuksen, jonkun hämärän kuvan. Kiliankin on siitä levoton. Me olemme siitä hyvin usein puhuneet."
— "Kilian parka!" Magdalena huokasi, "kallis ystävämme, jalo veljemme, kuinka suuri hänen surunsa on oleva, kun hän kuulee isänsä kuolleeksi, jota hän niin suuresti rakasti! Hän oli kolme päivää ennen tuota turmion hetkeä lähtenyt… Hän johtaa nuorta väkeämme Vallis'in tienoilta. Voi! pelkäänpä kovin hänen epätoivoaan, kun hän saa tämän surullisen uutisen!"
— "Kilian parka!" Hedwig kertoi, "hän on silloin yksinänsä, kaukana meistä, jotka voisimme häntä lohduttaa. Kyyneleet eivät ole niin katkeria kun voidaan yhdessä itkeä! Vaan, kuka tietää? ehkä hän tuntee tarpeen tulla meidän kanssamme itkemään, ehkä hän tulee?"
— "Jos hänen velvollisuutensa myöntää sen", Magdalena vastasi. "Kilian on Diesbachilainen ja niinkuin kaikki Diesbach'it velvollisuuden orja. Meidän velvollisuutemme on jäädä tänne, meidän velvollisuutemme on odottaa."
Surullinen huokaus oli Hedwigin ainoa vastaus.
Kun sitten siipien räpytystä kuului akkunan ulkopuolelta, hän lausui itsekseen:
— "Taivaan linnut ovat sentään hyvin onnellisia! Laaja avaruus on heille avoinna. Jospa se niin olisi minunkin sydämmelleni, voi! kuinka se rientäisi hänen luokseen!"
Hänen toverinsa ei vastannut. Hän seurasi silmillään Hedwigin liikkeitä ja tuli epäilemättä akkunan läpi nähneeksi jotakin, joka herätti hänen huomionsa ja uteliaisuutensa.
Hän nousi äkkiä pystyyn ja siirsi akkunaverhon sivulle. Sitten, oltuansa hetken ääneti, hän sanoi:
— "Se on taasen tuo augustinolais-munkki. Näetkö kuinka hän katselee tänne? Se oli hän, joka eilen sinua auttoi ja herätti tainnoksista…"