— "Mihin hän on joutunut?"
— "Kenties abbati sen teille sanoo. Minulle hän ei tahdo sitä sanoa!"
— "Saattakaa minua sitten, nuori ystäväni, abbatin luo. Minun täytyy häntä puhutella heti paikalla."
— "Entä illallinen!" Troussecaille vilkkaasti huusi.
— "Mene matkaasi, kyllä haen sinun sitten."
Fridolin oli näyttänyt pitkää käytävää, joka alkoi porttiholvista. Villon käski hänen astua edellä ja kiiruhti jälkeen. Novitio näkyi hämmästyneen sitä liikutusta, jota hänen sanansa vaeltajassa olivat herättäneet. Hehkuva uteliaisuus loisti hänen suurista, väliin rohkeista, väliin aroista silmistänsä. Joka askeleelta hän käänsi päätänsä, ikäänkuin haluten kysyä, sitä kuitenkaan vielä uskaltamatta. Vihdoin hän rohkaisi mielensä.
— "Vaeltaja, te tunnette siis veli Starck'in?"
— "En, lapseni. Mutta tulen hyvin kaukaa häntä katsomaan. Minun täytyy nähdä hänet."
— "Teitä miekkoista! teidänkös kelpaa!" Ja novition silmäripsien alta kiilsi kyynel.
— "Vai niin", Villon sanoi, "sinä siis rakastat häntä hyvin, lapseni?"