"Oikein totta? Te tiedätte, kuinka outo olen asioille ja että vaan kysyn tietoa saadakseni, mutta eikö aina ole niin laita? Minä luulin, että kaikki ihmiset katsoivat tämmöistä elämää — kuinka?"
"Se on kasvatus varsin vakavaan toimeen, jos tarkoitatte sitä, Rosa", vastasi Mrs. Steerforth vähän kylmäkiskoisesti.
"Niin aina. Se on aivan totta", vastasi Miss Dartle.
"Mutta eikö se sentään ole? — minä soisin, että minua oikaistaan, jos olen väärässä — eikö se todella ole?"
"Todella ole mitä?" lausui Mrs. Steerforth.
"Vai te tarkoitatte, että se ei ole!" vastasi Miss Dartle. "Hyvä, minua ilahuttaa suuresti, kun saan kuulla sen! Nyt tiedän, mitä tehdä. Tämä on etu kysymisestä. Minä en koskaan enää salli ihmisten puhua itselleni tuhlaavaisuudesta ja pahoista tavoista ja muista sellaisista, samalla kuin puhuvat tuosta elämästä".
"Ja siinä teette oikein", sanoi Mrs. Steerforth. "Poikani holhoja on tunnollinen mies; ja jollen täydellisesti luottaisi poikaani, luottaisin häneen".
"Luottaisitteko?" kysyi Miss Dartle. "Onko hän tunnollinen? Todella tunnollinen siis?"
"Niin, minä olen vakuutettu siitä", lausui Mrs. Steerforth.
"Kuinka oivallista!" huudahti Miss Dartle. "Mikä lohdutus! Todella tunnollinen? Hän ei siis ole — mutta tietysti hän ei voi olla, jos hän todella on tunnollinen. Tämä tieto hänestä tekee minut tästälähin aivan onnelliseksi. Te ette voi ajatella, kuinka se koroittaa häntä ajatuksissani, kun varmaan tiedän, että hän todella on tunnollinen!"