Minä epäilen, että kaksi nuorta lintua olisi vähemmän ymmärtänyt taloudenpitoa, kuin minä ja sievä Dorani. Tietysti meillä oli palvelustyttö. Hän emännöitsi meillä. Minulla on vieläkin se salainen luulo, että hän oli Mrs. Crupp'in tytär valepuvussa; niin hirveän paljon vastusta meillä Mary Anne'sta oli!
Hänen nimensä oli Paragon. Kun pestasimme hänet, kuvasivat häntä meille paljon paremmaksikin luontonsa puolesta, kuin hänen nimensä oli [paragon = esikuva]. Hänen pääsinkirjansa oli pitkä kuin kuninkaallinen julistus; ja tämän dokumentin mukaan hän osasi toimittaa kaikkia talossa tarvittavia askareita, mitä minä milloinkaan olen kuullut, ja koko joukon semmoisia, joista en koskaan ole kuullut mitään. Hän oli elämänsä keväässä; hänellä oli ankarat kasvot; ja häntä vaivasi (erittäinkin käsivarsista) jonkunlainen ainainen rupuli eli tulimaahinen. Hänellä oli kaartissa serkku, jolla oli niin pitkät koivet, että ne vetivät vertoja toisen ihmisen iltapäivän varjolle. Tämän miehen arki-takki oli yhtä lyhyt hänelle, kuin hän pitkä meidän asunnolle. Hän teki koko huoneuksen vähemmäksi, kuin sen todella olisi tarvinnut olla, koska hän oli niin suunnaton sen suhteen. Paitsi sitä seinät eivät olleet paksut ja joka kerta kuin hän vietti iltansa meillä, tiesimme sen aina siitä alituisesta muminasta, joka kyökistä kuului.
Mary Anne'amme oli taattu raittiiksi ja rehelliseksi. Sen vuoksi mielelläni uskon, että joku tauti oli kohdannut häntä, kun tapasimme hänet kattilan alta, ja että tuli syyttää lakaisiaa kaivatuista tee-lusikoista.
Mutta hän rasitti meitä kauheasti. Me tunsimme kokemattomuutemme, emmekä kyenneet auttamaan itseämme. Me olisimme olleet hänen armonsa alla, jos hänessä olisi ollut mitään semmoista; mutta hän oli sydämetön nainen, eikä tietänyt armosta mitään. Hän oli syypää ensimaiseen pikku riitaamme.
"Lemmittyni", sanoin minä eräänä päivänä Doralle, "luuletko, että Mary
Anne'lla on mitään käsitystä ajasta?"
"Miksi sitä kysyt, Doady?" vastasi Dora, viattomasti katsoen ylös piirrostyöstään.
"Siksi, kultani, että kello on viisi, ja meidän olisi pitänyt syödä päivällistä kello neljä".
Dora katseli miettiväisesti kelloa ja arveli, että se hänen luullaksensa kävi liian nopeasti.
"Päinvastoin, ystäväni", lausuin minä, omaa kelloani katsoen, "se on viisi minutia perässä".
Pikku vaimoni tuli ja istui polvelleni, hyväilläksensä minua levolliseksi, ja veti lyijyskynällänsä viivan nenävarttani myöden alaspäin; mutta siitä ei ollut mitään päivälliseksi, vaikka se oli sangen hupaista.