Kapteeni nyökkäsi vakavasti. "Katsoppas häntä", virkkoi hän. "Katsoppas Gillsiä. Jos häneltä nyt myytäisiin nämä tavarat, kuolisi hän. Sinä tiedät, että niin kävisi. Me emme saa jättää mitään keinoa käyttämättä — ja yksi keino on sinulla tarjolla."
"Keino! — Herra Dombey!" änkytti Walter.
"Kaikkein ensimmäiseksi sinä juokset liikkeeseen katsomaan, onko hän siellä", virkkoi kapteeni taputtaen häntä selkään. "Nopeasti!"
Walter tunsi, ettei tätä käskyä saanut vastustaa — jos se halu olisi johtunut hänen mieleensä, olisi yksikin silmäys Sol-enoon kääntänyt hänet toisiin ajatuksiin — ja lähti siis asialle. Hän palasi pian hengästyneenä ja ilmoitti, ettei herra Dombey ollut konttorissa. Nyt oli lauantai, ja hän oli lähtenyt Brightoniin.
"Kuuleppas, Walter!" sanoi kapteeni, joka näytti Walterin poissaollessa valmistuneen tähänkin mahdollisuuteen. "Me lähdemme Brightoniin. Minä tulen seuraksesi, poikani. Minä tulen avuksesi, Walter. Lähdemme Brightoniin iltapäivän postivaunuissa."
Jos kerran oli käännyttävä itse Dombeyn puoleen, mikä oli kauhea ajatus, tuntui Walterista siltä, että hän olisi mieluummin mennyt sinne yksin ja ilman apua kuin kapteeni Cuttlen seurassa, johon hän ei luullut Dombeyn panevan suurtakaan painoa. Mutta koska kapteeni näytti olevan toista mieltä ja oli keksinyt tuon ajatuksen ja koska hänen ystävyytensä oli liian harras ja vakava, jotta sen olisi voinut hylätä niin nuori olento kuin Walter, ei poika tehnyt pienintäkään vastaväitettä. Cuttle siis lausui kiireesti jäähyväiset Solomon Gillsille, sulloi jälleen taskuunsa rahat, teelusikat, sokeripihdit ja hopeakellonsa — aikoen, niinkuin Walter kauhistuneena ajatteli, niillä tehdä komean vaikutuksen Dombeyhin — vei Walterin minuuttiakaan viivyttelemättä postivaunupysäkille ja vakuutti hänelle matkalla monta kertaa pysyvänsä hänen rinnallaan loppuun asti.
KYMMENES LUKU
Jatkoa merikadetin onnettomuuteen
Kun majuri Bagstock oli pitkän aikaa ja usein tarkastellut Paulia Prinsessan aukion yli kaksipiippuisen teatterikiikarinsa läpi ja saanut paljon tarkkoja päivä-, viikko- ja kuukausi- tiedonantoja hänestä alkuasukkaalta, joka seurusteli tässä tarkoituksessa vakinaisesti neiti Toxin palvelijattaren kanssa, tuli hän siihen johtopäätökseen; että Dombey oli tutustumisen arvoinen henkilö ja että J.B. oli sellainen poika, joka panisi tuttavuuden alulle.
Mutta neiti Tox käyttäytyi yhä pidättyvästi ja kylmästi eikä ollut ymmärtävinään majuria, kun tämä tuli vierailulle (niinkuin hän usein tuli) vähän urkkimaan aikeeseensa kuuluvia yksityisseikkoja. Niinpä majurin täytyi paremman puutteessa, synnynnäisestä itsepintaisuudestaan ja viekkaudestaan huolimatta, jättää toivonsa toteutuminen jossakin määrin sattuman varaan, "joka", kuten hänellä oli tapana huomauttaa klubissaan nauraa hihittäen, "oli ollut viidessäkymmenessä tapauksessa yhtä vastaan suosiollinen hänelle siitä lähtien, kun hänen vanhempi veljensä kuoli keltatautiin Länsi-Intiassa".