"Olette niin ystävällinen, että arvioitte sen korkeammalle kuin se ehkä ansaitsee", vastasi Dombey.
"En, arvoisa herra", sanoi majuri. "Minun pikku ystäväni tässä voi vahvistaa, että Joseph Bagstock on suora, avomielinen, vilpitön vanha mies eikä mitään muuta. Tuo poika", lisäsi hän hiljaisemmalla äänellä, "jättää nimensä historiaan. Tuo poika ei ole tavallinen ihminen. Pitäkää huolta hänestä."
Dombey näytti ilmaisevan, että hän aikoi tehdä parhaansa.
"Tässä on myöskin poika, arvoisa herra", jatkoi majuri tuttavallisesti ja työnsi poikaa ruokokepillään — "bengalilaisen Bitherstonen poika. Bill Bitherstonen, joka aikaisemmin kuului meidän joukkoomme. Tuon pojan isä ja minä olimme oikein helmaystäviä. Minne tahansa menikin, ei voinut kuulla muusta kuin Bill Bitherstonesta ja Joe Bagstockista. Olenko silti sokea näkemään tuon pojan vikoja? En suinkaan. Hän on aasi, arvoisa herra."
Dombey katsahti herjattuun nuoreen Bitherstoneen, jonka tunsi ainakin yhtä hyvin kuin majuri, ja sanoi kohteliaasti:
"Se on totinen tosi, arvoisa herra", vastasi majuri. "Hän on aasi. Joe Bagstock ei koskaan kaunistele asioita. Vanhan ystäväni bengalilaisen Bill Bitherstonen poika on synnynnäinen aasi, herra Dombey." Ja majuri nauroi niin, että hänen kasvonsa painuivat melkein mustiksi. "Pikku ystäväni on luultavasti määrätty yleiseen kouluun, herra Dombey?" kysyi majuri kun taas oli toipunut.
"En ole vielä tehnyt varmaa päätöstä", vastasi Dombey. "En luule. Hän on ruumiillisesti heikko."
"Jos niin on", sanoi majuri, "niin olette oikeassa. Vain vahvat pojat selviävät Sandhurstissa. Me kidutimme siellä toinen toistamme. Paahdoimme uusia tulokkaita hiljaisella tulella ja ripustimme heidät ulos kolmannen kerroksen ikkunasta pää alaspäin. Joseph Bagstockia pidettiin saappaansa kantapäistä ikkunasta ulkona kolmetoista minuuttia koulukellon mukaan." Majuri olisi voinut vedota kasvojensa väriin tämän tarinan vahvistukseksi. Näytti tosiaankin siltä kuin hänen päänsä olisi riippunut ulkona vähän liian kauan.
"Mutta se teki meidät sellaisiksi kuin pitikin", sanoi majuri oikaisten paitansa rintaa. "Me olimme rautaa, arvoisa herra, ja se takoi meitä. Aiotteko viipyä täällä, herra Dombey?"
"Tulen tänne tavallisesti kerran viikossa, herra majuri", vastasi
Dombey. "Asun Bedford-hotellissa."