"Ei, ei, ei", huomautti kapteeni tyytyväisenä. "Ei suinkaan.
Ei puhettakaan kieltämisestä. Jatka, Walter."
"Ja senvuoksi, herra Dombey", sanoi Walter, joka nyt uskalsi katsoa Dombeyn silmiin ja jatkoi epätoivoisen rohkeasti asiaa, josta ei enää voinut peräytyä, "senvuoksi olen tullut hänen kanssaan kertomaan, että vanha eno-parkani on suuren hädän ja tuskan vallassa. Hänen kauppansa on vähitellen mennyt lamaan ja koska hän ei kykene nyt suorittamaan erästä velkaa, jonka pelko on painanut raskaasti hänen mieltään kuukauden toisensa perästä, uhkaa tällä haavaa ulosmittaus, ja hän on vaarassa menettää kaikki, mitä hänellä on, ja se murtaa varmasti hänen sydämensä. Jos te tahtoisitte ystävällisesti, koska tunnette hänet rehelliseksi mieheksi, tehdä jotakin auttaaksenne häntä pulasta, herra Dombey, emme koskaan voisi kylliksi kiittää teitä."
Walterin silmät täyttyivät kyynelillä ja samoin Florencen. Hänen isänsä huomasi niiden välkkyvän, vaikka näytti katselevan vain Walteria.
"Se on hyvin suuri summa, herra Dombey", sanoi Walter. "Enemmän kuin kolmesataa puntaa. Enoni on ihan masentunut onnettomuudestaan, se on koskenut häneen niin kovasti. Hän ei pysty tekemään mitään auttaakseen itseään. Hän ei edes tiedä vielä, että olen tullut puhumaan teille asiasta. Te varmaankin odotatte", jatkoi Walter hetkisen epäröityään, "että sanoisin täsmälleen, mitä haluan. En tosiaankaan tiedä itsekään. Enolla on myymälävarastonsa, joka ei ole minkään muun velan panttina, sen luulen voivani varmasti vakuuttaa, ja kapteeni Cuttle myöskin haluaisi olla takaajana. Minä — minä tuskin uskallan mainita omia ansioitani, mutta jos sallitte niiden karttua yhteen — maksuksi — etukäteen — eno — säästäväinen, rehellinen, vanha mies." Walterin ääni katkesi näiden hajallisten sanojen jälkeen, ja hän jäi seisomaan pää kumarassa isäntänsä eteen.
Kapteeni Cuttle piti tätä sopivana hetkenä kalleuksiensa näyttämiseen ja astui pöydän luo. Siinä hän järjesti Dombeyn viereen vapaan paikan aamiaiskuppien väliin, veti esiin hopeakellonsa, rahansa, teelusikkansa ja sokeripihtinsä, kokosi ne yhteen kasaan, jotta ne näyttäisivät mahdollisimman kallisarvoisilta, ja puhkesi seuraaviin sanoihin:
"Puoli leipää on parempi kuin ei mikään, ja sama huomautus pitää paikkansa myöskin muruista. Tuossa on muutamia. Muuten on olemassa myöskin sadan punnan eläke, joka on luovutettavissa. Jos maailmassa on miestä, joka on ihan täpösen täynnä tietoja, niin se on vanha Sol Gills. Ja jos mikään lupaava nuorukainen on tulvillaan maitoa ja hunajaa, niin se on hänen sisarenpoikansa", lisäsi kapteeni sovittaen tähänkin paikkaan onnellisesti erään puheenparren.
Sitten kapteeni peräytyi entiselle paikalleen ja seisoi sivellen hajallisia suortuviaan sennäköisenä kuin olisi viimeistellyt vaikeata suoritusta.
Kun Walter lakkasi puhumasta, kääntyi Dombeyn katse pikku Pauliin, joka nähdessään Florencen seisovan pää painuksissa ja hiljaa itkien säälistä juuri paljastettua onnettomuutta kohtaan meni sisarensa luo ja koetti häntä lohduttaa, samalla katsellen Walteria ja isäänsä hyvin ilmehikkäästi. Kapteeni Cuttlen sanojen jälkeen, joita Dombey oli kuunnellut ylpeän kylmäkiskoisesti, hän loi taas katseensa Pauliin ja tarkasteli lapsukaista ääneti ja kiinteästi joitakin hetkiä.
"Kuinka tuo velka syntyi?" kysyi Dombey vihdoin. "Kuka on velkoja?"
"Hän ei tiedä", vastasi kapteeni pannen kätensä Walterin olkapäälle. "Minä tiedän. Se syntyi siten, että Gills auttoi erästä miestä, joka on jo kuollut ja josta ystävälläni Gillsillä on ollut menoja monta sataa puntaa. Lähemmät yksityisseikat voin ilmaista kahden kesken, jos suvaitsette."