Dombey katseli tätä ilmestystä hämmästyneenä ja suuttuneena ja näytti katseillaan pyytävän rouva Chickiä ja neiti Toxia puolelleen sitä vastaan. Pikku Paul, joka oli tullut sisään Florencen jäljessä, peräytyi neiti Foxiin päin kapteenin heiluttaessa koukkuansa ja seisoessa puolustusasennossa.
"No niin, Gay", sanoi Dombey. "Mitä teillä on sanottavana minulle?"
Taas huomautti kapteeni ikäänkuin sopivana keskustelunalkuna, jonka täytyi vaikuttaa edullisesti kaikkiin läsnäoleviin: "Walter, älä lannistu!"
"Pelkään, herra Dombey", aloitti Walter vavisten ja lattiaan katsellen, "että olen ollut kovin rohkea tullessani tänne — niin, tämä onkin varmasti rohkeata… Tuskin olisin uskaltanut pyytää tavata teitä tänne tultuanikaan, jollei minua olisi sattumalta tavannut neiti Dombey ja…"
"Jaha", keskeytti Dombey seuraten hänen silmiään hänen katsoessaan tarkkaavaiseen Florenceen ja rypistäen vaistomaisesti otsaansa, kun tyttö rohkaisi Walteria hymyllään. "Jatkakaa, olkaa hyvä."
"Niin, niin", huomautti kapteeni, joka piti velvollisuutenaan ja hyvään tapaan kuuluvana tukea Dombeyta. "Hyvin sanottu! Jatka, Walter."
Kapteeni Cuttlen olisi oikeastaan pitänyt menehtyä sen katseen vaikutuksesta, jonka Dombey loi häneen kiitokseksi hänen avuliaisuudestaan. Mutta hän ei huomannut sitä ollenkaan, vaan sulki toisen silmänsä vastaukseksi ja ilmaisi Dombeylle muutamilla merkitsevillä koukun liikkeillä, että Walter vähän ujosteli alussa ja pian kyllä rohkaistuisi.
"Minut on pakottanut tänne tulemaan vain yksityinen ja henkilökohtainen asia, herra Dombey", jatkoi Walter änkyttäen, "ja kapteeni Cuttle —"
"Tässä", keskeytti kapteeni kuin vakuuttaakseen, että hän oli lähellä ja valmis auttamaan.
"Joka on eno-parkani oikein vanha ystävä ja kerrassaan oivallinen mies, herra Dombey", jatkoi Walter kohottaen katseensa kuin pyytääkseen anteeksi kapteenin puolesta, "oli niin ystävällinen, että tarjoutui tulemaan kanssani, mitä minun oli vaikea kieltää."