"Walter, isä!" sanoi Florence ujosti ja tunsi lähestyneensä isäänsä liian tuttavallisesti. "Hän, joka löysi minut, kun olin eksynyt."
"Tarkoittaako hän nuorta Gayta, Louisa?" kysyi Dombey rypistäen otsaansa. "Tuon lapsen käytös on tosiaankin käynyt kovin rajuksi. Luullakseni hän ei voi tarkoittaa nuorta Gayta, Ole hyvä ja käy katsomassa, mistä on puhe."
Rouva Chick kiiruhti käytävään ja palasi ilmoittamaan, että siellä oli nuori Gay hyvin omituisen näköisen henkilön seurassa ja että nuori Gay ei sanonut kehtaavansa tulla sisään, kun kuuli herra Dombeyn syövän aamiaista, vaan tahtoi odottaa, kunnes herra Dombey kutsuisi hänet.
"Käske pojan tulla nyt heti", virkkoi Dombey. "No, Gay, mistä on kysymys? Kuka lähetti teidät tänne? Eikö kukaan muu voinut tulla?"
"Suokaa anteeksi, herra Dombey", vastasi Walter. "Ei minua ole lähetetty. Olen ollut niin rohkea, että olen tullut omasta aloitteestani, mutta toivon teidän antavan anteeksi, kun kuulette vaikuttimeni."
Mutta odottamatta, mitä hänellä oli sanottavana, Dombey katseli kärsimättömästi hänen kummaltakin puoleltaan (kuin hän olisi ollut tiellä oleva pilari) johonkin hänen takaiseensa esineeseen.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Dombey. "Kuka tuo on? Luullakseni olette tullut väärästä ovesta, herra."
"Olen pahoillani, että tulin tänne häiritsemään kenenkään kanssa, herra
Dombey!" huudahti Walter nopeasti, "mutta tämä on — tämä on kapteeni
Cuttle, herra Dombey."
"Walter, poikani", huomautti kapteeni kumealla äänellään, "älä lannistu!"
Samalla kapteeni tuli vähän sisemmälle ja esiintyi avaran sinisen pukunsa, silmäänpistävän paidankauluksensa ja kännisen nenänsä täydessä loistossa, kumarsi Dombeylle ja heilutti koukkuansa kohteliaasti naisille, kova vahakangashattu toisessa kädessään ja otsallaan punainen juova, jonka hattu oli siihen äsken painanut.