"Tytöillä ei ole mitään tekemistä Dombey ja Pojan kanssa", sanoi
Dombey. "Tahtoisitko sinä antaa?"
"Tahtoisin, isä, tahtoisin!"
"No, tee se siis", vastasi hänen isänsä. "Ja nyt näet, Paul", lisäsi hän hiljempää, "kuinka mahtava raha on ja kuinka kiihkeästi ihmiset sitä haluavat. Gay on tullut tämän pitkän matkan sitä pyytämään, ja sinä, niin suuri ja rikas, jolla sitä on hallussasi, annat sitä hänelle suurena suosionosoituksena, josta hän on sinulle kiitollisuudenvelassa."
Paul käänsi hetkiseksi ylöspäin pikkuvanhat kasvonsa, joissa kuvastui näiden sanojen tarkka ymmärtäminen, mutta sitten hän taas sai lapsekkaan ilmeen, kun hän liukui alas isänsä polvelta ja juoksi pyytämään, ettei Florence enää itkisi, koska hän oli luvannut antaa nuorelle Gaylle nuo rahat.
Sitten Dombey meni erään sivupöydän luo ja kirjoitti muutamia rivejä paperipalaselle, jonka sinetöi kuoreen. Sillä välin kuiskailivat Paul ja Florence Walterille, ja kapteeni Cuttle katseli näitä kolmea punoen mielessään niin sanomattoman rohkeita ajatuksia, että Dombey ei olisi koskaan voinut uskoa, jos olisi aavistanut. Kun kirje oli valmis, palasi Dombey entiselle paikalleen ja antoi sen Walterille.
"Jättäkää tämä", virkkoi hän, "ensimmäiseksi työksenne huomisaamuna herra Carkerille. Hän ottaa heti huolehtiakseen siitä, että joku konttorihenkilöistä vapauttaa enonne hänen nykyisestä pulastaan maksamalla vaaditun summan ja järjestää velan takaisin maksamisen ehdot enonne oloja vastaavalla tavalla. Saatte katsoa tätä asiaa siltä kannalta, että sen on toimittanut nuori herra Paul."
Walter olisi mielenliikutuksessaan siitä, että hänellä nyt oli hallussaan keino auttaa eno ahdingosta, halunnut ilmaista kiitollisuuttaan ja iloaan, mutta Dombey keskeytti hänet heti.
"Pitäkää tätä nuoren Paul-herran ansiona", toisti hän. "Olen selittänyt sen hänelle, ja hän ymmärtää sen. En halua kuulla siitä puhuttavan enempää."
Koska hän viittasi ovelle, ei Walter voinut muuta kuin kumartaa ja lähteä. Kun neiti Tox huomasi, että kapteeni aikoi tehdä samoin, sekaantui hän asiaan.
"Arvoisa herra", virkkoi hän kääntyen Dombeyn puoleen, jonka anteliaisuus oli saanut sekä hänet että rouva Chickin vuodattamaan runsaasti kyyneleitä, "luulen teidän unohtaneen jotakin. Suokaa anteeksi, herra Dombey, luonteenne jaloudessa ja toteuttaessanne ylevää tarkoitusta olette varmaankin sivuuttanut erään pikku seikan."