"Mikä hirveän arkipäiväinen nimi!" huudahti rouva Blimber.
"Epäklassillinen ihan tavattomassa määrässä! Kuka se hirviö on, lapsi?"
"Mikä hirviö?" kysyi Paul.
"Glubb", vastasi rouva Blimber, tuntien ilmeistä vastenmielisyyttä tuota nimeä kohtaan.
"Hän on yhtä vähän hirviö kuin te", vastasi Paul.
"Mitä!" huusi tohtori kauhealla äänellä. "Hm, hm, hm. Vai niin. Mitä tämä on?"
Paul oli hirveästi peloissaan, mutta hän puolusti kuitenkin poissaolevaa Glubbia, vaikkakin vavisten.
"Hän on hyvin kiltti vanha mies, rouva", sanoi hän. "Hänellä oli tapana vetää minun vaunujani. Hän tietää kaikki asiat syvästä merestä ja sen kaloista ja suurista hirviöistä, jotka nousevat mukailemaan kallioille auringonpaisteeseen ja sukeltavat taas takaisin veteen, pelästyessään puhaltaen ja räiskytellen niin, että sen voi kuulla penikulmien päähän. Sitten on vielä toisenlaisiakin olentoja", jatkoi Paul yhä innostuen aiheestaan, "jotka ovat niin monta metriä pitkiä, etten muistakaan, enkä muista enää niiden nimeäkään, mutta Florence tietää, ja ne ovat olevinaan hyvin onnettomia, ja kun ihminen menee säälistä niiden lähelle, avaavat ne suuren kitansa ja hyökkäävät hänen kimppuunsa. Mutta hänen ei tarvitse tehdä muuta", selitti Paul ilmaisten tämän tietonsa suoraan itse tohtorille, kuin paetessaan juosta ympyrässä. "Silloin hän varmasti voittaa ne, sillä ne pääsevät vain hitaasti kääntymään, kun ovat niin pitkiä eivätkä voi taipua. Ja vaikka Glubb-ukko ei tiedäkään, miksi meri saa minut ajattelemaan äiti-vainajaani ja mitä meri aina toistaa, tietää hän kuitenkin hyvin paljon siitä. Ja minä toivon", lopetti lapsi intonsa äkkiä laimetessa samalla kun katseli avuttoman ja yksinäisen näköisenä kolmiin vieraisiin kasvoihin, "että annatte Glubb-ukon tulla tänne tervehtimään minua, sillä minä tunnen hänet oikein hyvin, ja hän tuntee minut".
"Niinpä niin", virkkoi tohtori pudistaen päätään, "tämä kuuluu pahalta, mutta opiskeleminen saa paljon aikaan".
Rouva Blimber melkein värisi ja sanoi pitävänsä lasta kerrassaan käsittämättömänä ja katseli häntä melkein samalla tavalla kuin rouva Pipchin oli katsellut, mutta silloin on kuitenkin muistettava, että näillä molemmilla rouvilla oli muuten erilainen ilme.
"Vie hänet katselemaan taloa, Cornelia", sanoi tohtori, "ja tutustuta uuteen ympäristöön. Mene tämän nuoren neidin kanssa, Dombey."