Paul vastasi myöntävästi. Tozer osoitti kivettynyttä poikaa ja sanoi, että se oli Briggs. Paul oli jo ollut varma siitä, että se oli joko Briggs tai Tozer, vaikka ei olisi osannut sanoa miksi.
"Oletko sinä vahva?" kysyi Tozer.
Paul sanoi, ettei hän luullut olevansa. Tozer sanoi olevansa samaa mieltä Paulin ulkomuodosta ja lisäsi sitten, että se oli vahinko, sillä täällä piti olla vahva. Sitten hän kysyi Paulilta, aikoiko hän ruveta opiskelemaan Cornelian johdolla. Kun Paul vastasi myöntävästi, voihkaisivat kaikki pojat hiljaa (Briggsiä lukuunottamatta).
Voihkaisu häipyi käsirummun pauhuun, joka taas kuului vimmattuna. Kaikki lähtivät silloin ruokasaliin lukuunottamatta kivettynyttä Briggsiä, joka pysyi entisellä paikallaan. Ruokasaliin mennessään huomasi Paul Briggsille tuotavan leipää, joka oli pantu lautaselle hienosti ruokaliinan päälle. Poikittain leivällä oli hopeinen haarukka.
Tohtori Blimber oli jo paikallaan ruokasalissa pöydän päässä rouva ja neiti Blimberin välissä. Mustatakkisen kandidaatti Feederin paikka oli pöydän alapäässä. Paulin tuoli oli neiti Blimberin vieressä, mutta kun hänen istuuduttuaan siihen huomattiin, etteivät hänen kulmakarvansa kohonneet paljonkaan yli pöydänsyrjän, tuotiin tohtorin työhuoneesta muutamia kirjoja hänen tuolilleen. Niiden päällä hän sai istua aina sen jälkeen — ja kantaa ne syöntiä varten itse sisään ja ulos kuin pieni norsu.
Kun tohtori oli lukenut pöytärukouksen, alkoi päivällinen. Ensiksi oli maukasta lientä, sitten paahtopaistia, keitettyä lihaa, vihanneksia, piirakkaa ja juustoa. Jokaisella pojalla oli raskas hopeahaarukka ja ruokaliina, ja kaikki oli järjestetty komeasti ja sirosti. Erikoisesti oli huomattava siniseen, kiiltonappiseen takkiin puettu pöytäpalvelija, joka antoi pöytäoluelle melkein viinin maun, sillä hän kaatoi sitä laseihin niin ylväästi.
Ei kukaan muu kuin tohtori puhunut mitään, jollei kysytty. Rouva ja neiti Blimber vaihtoivat silloin tällöin keskenään jonkin sanan. Milloin joku pojista ei ollut yksinomaan kiintynyt veitsen, haarukan tai lusikan käyttelyyn, etsi hänen katseensa ehdottomasti tohtorin, rouvan tai neidin silmiä, joihin se ujosti pysähtyi. Toots näytti olevan ainoa poikkeus säännöstä. Hän istui Feederin vieressä Paulin puolella pöytää ja kurkisti usein välillä olevien poikien takaa ja edestä nähdäkseen Paulin vilahdukselta.
Vain kerran koko päivällisen aikana esitti tohtori sellaisen keskusteluaiheen, johon pojatkin joutuivat osallisiksi. Se tapahtui juustoa syötäessä, jolloin tohtori juotuaan lasillisen portviiniä sanoi ensin pari kertaa "hm, hm" ja alkoi sitten:
"On merkillistä, herra Feeder, että roomalaiset —"
Kun tuo hirveä kansa, kaikkien poikien yhteinen leppymätön vihollinen, mainittiin, kiinnitti jokainen heistä katseensa tohtoriin ja omaksui mitä syvimmän harrastuksen ilmeen. Yksi, joka sattumalta juuri joi ja näki lasinsa reunan yli tohtorin silmien tuijottavan häneen, lakkasi niin äkkiä juomasta, että sai kulauksen väärään kurkkuunsa ja siten pilasi tohtorin koko esityksen.