Neiti Blimber ilmaisi mielipiteensä Paulin sivistymättömästä tilasta synkän iloisesti ikäänkuin olisi odottanut tällaista tulosta ja ollut mielissään huomatessaan, että heidän piti olla alituisesti tekemisissä toistensa kanssa. Paul poistui vieden päällimmäisen kirjan, niinkuin oli käsketty, ja rupesi puskemaan läpi alakerrassa. Välillä hän muisti siitä joka sanan, välillä taas unohti kaikki ja samalla muunkin maailman. Vihdoin hän uskalsi mennä yläkertaan läksynsä kuulusteluun. Nyt se oli jälleen vähällä haihtua hänen päästään, ennenkuin hän oli päässyt alkuunkaan, kun neiti Blimber sulki kirjan ja sanoi: "Anna kuulua, Dombey!" Tämä temppu ilmaisi niin selvästi neidillä olevan kaikki tiedot tallella mielessään, että Paul katseli häntä hämmästyksen vallassa kuin skolastisilla oljilla täytettyä keinotekoista mörköä.
Mutta hän selviytyi kuitenkin aika hyvin. Neiti Blimber kehui häntä toivorikkaaksi aluksi, joka nopeasti menestyisi, ja antoi hänelle heti suoritettavaksi läksyn B. Siitä hän sai siirtyä vielä ennen päivällistä läksyihin C ja D. Raskasta oli jatkaa lukuja heti päivällisen jälkeen. Paul tunsi päätään ihan huimaavan. Hän oli sekaisin kaikesta, uninen ja haluton. Mutta kaikilla muillakin pojilla oli samanlaiset tunteet, ja heidän oli kuitenkin pakko ruveta myös lukuihin käsiksi — jos se muuten oli miksikään lohdutukseksi. Kumma kyllä, eteisen suuri kello toisti yhä uudelleen ensimmäistä kysymystään eikä kertaakaan sanonut: "Hyvät herrat, nyt käymme taas käsiksi opintoihin", sillä se sai lakkaamatta kuulla sitä lausetta lähellään. Opinnot kiersivät ympäri kuin mahtava pyörä, jonka päällä nuorukaisia hellittämättä venytettiin.
Teen jälkeen oli taas harjoituksia ja valmistuksia seuraavan päivän varalle kynttilän valossa. Ja sitten määräaikana oli mentävä vuoteeseen, jossa sai nauttia levosta ja unhotuksen suloisuudesta, mikäli päivän opinnot eivät kummitelleet unessa.
Oi lauantaipäiviä, suloisia lauantaita, jolloin Florence aina tuli puolenpäivän aikana eikä suostunut jäämään pois minkäänlaisella ilmalla, vaikka rouva Pipchin mutisi ja torui ja kiusasi häntä kovasti. Nämä lauantait olivat todellisia sapatteja ainakin kahdelle pikku kristitylle kaikkien juutalaisten joukossa, ja silloin suoritettiin pyhitystä vahvistamalla yhä kiinteämmiksi veljen ja sisaren rakkautta.
Eivät edes sunnuntai-illat — raskaat sunnuntai-illat, joiden varjo pimitti jo aamun ensimmäistä valonkoittoa — voineet turmella näitä kalliita lauantai-päiviä. Paul ei välittänyt siitä, oltiinko laajalla merenrannalla, missä he istuskelivat tai kävelivät yhdessä, vai ainoastaan rouva Pipchinin synkässä takahuoneessa, jossa Florence lauloi Paulille niin lempeästi, pidellen hänen väsynyttä päätänsä sylissään. Hän ei välittänyt muusta kuin Florencesta. Mitään muuta hän ei ajatellut. Sunnuntai-iltaisin taas ammotti tohtorin synkkä ovi nielaistakseen hänet viikoksi, ja silloin oli aika lausua jäähyväiset Florencelle.
Rouva Wickam oli viety takaisin kotiin Lontoon-taloon, ja neiti Nipper, joka nyt oli sievä nuori nainen, oli tullut Brightoniin, joutuen moneen rivakkaan otteluun rouva Pipchinin kanssa. Jos vanha rouva oli koskaan tavannut vertaistaan, oli hän nyt tavannut. Neiti Nipper oli vetänyt miekkansa esille huotrasta heti ensimmäisenä aamuna rouva Pipchinin talossa herättyään. Hän ei pyytänyt eikä antanut armoa. Hän halusi sotaa, ja sota syttyikin, ja rouva Pipchin sai siitä päivästä lähtien alituisesti pelätä yllätyksiä, kiusantekoa, pilkkaa ja kahakoita. Hyökkäsipä vihollinen hänen kimppuunsa käytävästä hänen nauttiessaan kaikessa rauhassa kyljyksistään eikä säästänyt edes hänen paahtoleipäänsä.
Neiti Nipper oli palannut eräänä sunnuntai-iltana Florencen kanssa saattamasta Paulia tohtorin luo, kun Florence otti poveltaan pienen paperipalan, johon oli kirjoittanut muutamia sanoja lyijykynällä.
"Katsoppas tätä, Susan", virkkoi hän. "Tässä on niiden pikku kirjojen nimet, jotka Paul tuo kotiin harjoitellakseen tehtäviä silloinkin, kun hän on kovin väsynyt. Jäljensin ne eilen illalla hänen kirjoittaessaan."
"Älkää näyttäkö niitä minulle, Floy-neiti", vastasi Nipper. "Yhtä mielelläni näkisin vaikka rouva Pipchinin."
"Susan, ole niin hyvä ja osta ne minulle huomisaamuna. Minulla on rahaa kylliksi", pyysi Florence.