"Mutta hyväinen aika, Floy-neiti!" huudahti neiti Nipper, "kuinka voitte puhua tuollaista, kun teillä on jo kyllin kirjoja ennestään ja opettajia ja opettajattaria, jotka lakkaamatta opettavat teille jotakin, vaikka minun uskoni on se, ettei teidän isänne olisi opettanut teille mitään eikä olisi ajatellutkaan sellaista, jollette olisi pyytänyt häneltä, eikä hän silloin voinut suoraan kieltää; mutta myöntyminen pyydettäessä on ihan eri asia kuin jos vapaaehtoisesti tarjoaisi jotakin. Minulla ei voi olla mitään sitä vastaan, jos nuori mies seurustelee kanssani, ja kun hän kosii, voin ehkä vastata myöntävästi, mutta se ei ole samaa kuin jos sanoisin: Tahtoisitteko olla hyvä ja rakastaa minua?"
"Mutta voithan sinä ostaa minulle nuo kirjat, Susan. Ja kyllähän sinä ostatkin, kun tiedät minun haluavan niitä."
"Kyllä, neiti, mutta mihin te tarvitsette niitä?" virkkoi Nipper ja lisäsi hiljaisemmalla äänellä: "Jos olisi tarkoitus heitellä niitä rouva Pipchinin päähän, ostaisin kokonaisen vaununlastillisen."
"Luulisin voivani ehkä vähän auttaa Paulia, Susan, jos minulla olisi nuo kirjat", sanoi Florence, "ja tehdä tulevan viikon vähän helpommaksi hänelle. Ainakin haluaisin koettaa. Osta ne siis minulle, hyvä Susan, niin en koskaan unohda, kuinka kiltti sinä olet!"
Olisi täytynyt olla kovempi sydän kuin Susan Nipperillä, jotta olisi voinut kieltäytyä vastaanottamasta sitä pikku kukkaroa, jota Florence tarjosi, tai vastustaa ystävällistä, harrasta katsetta, joka seurasi hänen pyyntöään. Susan pani kukkaron taskuunsa sanaakaan vastaamatta ja lähti heti suorittamaan asiaa.
Kirjoja ei ollut helppo hankkia. Muutamissa myymälöissä vastattiin, että ne olivat heiltä juuri loppuneet tai etteivät he koskaan myyneet sellaisia tai että heillä oli ollut hyvin monta kappaletta viime kuussa tai että suurta lähetystä odotettiin ensi viikolla. Mutta Susan ei peräytynyt vähällä, vaan sai houkutelluksi mukaansa etsintäretkelle vaaleatukkaisen, mustaesiliinaisen nuorukaisen eräästä kirjakaupasta, jossa hän oli tuttu, ja kiusasi häntä niin perin pohjin koko ajan, että nuorukainen edes päästäkseen vapaaksi hänestä lopulta haali kokoon kaikki tarvittavat kirjat ja Susan saattoi palata kotiin voitonriemuisena.
Näiden aarteiden ääressä Florence istui omien oppituntiensa jälkeen iltaisin seuratakseen Paulin jälkiä tieteen okaisilla poluilla. Ei kestänytkään kauan, ennenkuin hän pääsi Paulin kintereille, saavutti hänet, vieläpä meni hänen ohitseenkin, sillä hänellä oli nopea ja selvä käsityskyky ja apuna kaikkein ihmeellisin opettaja, nimittäin rakkaus.
Ei sanaakaan tästä hiiskuttu rouva Pipchinille, mutta monena yönä, kun kaikki jo olivat vuoteessa ja neiti Nipper, tukka paperikäärylöissä ja itse nukkumassa jossakin epämukavassa asennossa Florencen rinnalla, lepäsi mitään aavistamatta ja kun kamiinin ritisevä hiillos oli muuttunut kylmäksi ja harmaaksi ja kynttilät paloivat loppuun ja kovertuivat pohjaa myöten, koetti Florence niin innokkaasti asettua pienen Dombeyn tilalle, että hänen mielenlujuutensa ja kestävyytensä nostivat hänet melkein oikean Dombeyn tasolle.
Ja suuri oli hänen palkintonsa, kun hän eräänä lauantai-iltana Paulin istuuduttua tapansa mukaan lukujensa ääreen saattoi asettua hänen rinnalleen ja tehdä helpoksi kaikki, mikä tuntui vaikealta, ja valaista ja selventää kaiken hämärän. Tosin oli palkintona vain hämmästynyt ilme Paulin kalpeilla kasvoilla — punastus — hymy — ja sitten luja syleily — mutta taivas tietää, kuinka Florence iloitsi siitä runsaasta korvauksesta, jonka hän näin sai vaivoistaan.
"Oi, Floy!" huudahti veli, "kuinka minä rakastan sinua! Kuinka minä rakastan sinua, Floy!"