Illan lähestyessä oli nuorten herrain makuuhuoneissa näkyvissä suuri varasto valkeita liivejä ja kaulaliinoja ja sellainen poltetun tukan haju, että tohtori Blimber lähetti yläkertaan palvelijan kysymään kohteliaasti, oliko talossa tulipalo. Mutta kähertäjä oli vain kähertämässä nuorukaisten hiuksia ja kuumensi ammatti-innossaan pihtejään liiaksi.
Kun Paul oli pukeutunut — mikä tapahtui hyvin pian, sillä hän tunsi itsensä pahoinvoivaksi ja väsyneeksi — lähti hän alakertaan vierashuoneeseen ja tapasi siellä tohtori Blimberin kävelemässä edestakaisin täysin puettuna, mutta arvokkaan ja huolettoman näköisenä ikäänkuin olisi ajatellut vain mahdolliseksi, että joku tuttava voisi kohdakkoin pistäytyä tervehtimään. Vähän myöhemmin ilmestyi rouva Blimber, Paulin mielestä oikein rakastettavana, yllään niin monta hametta, että täytyi tehdä oikein retki kiertääkseen hänen ympärinsä. Pian äitinsä jälkeen tuli alas neiti Blimber, vähän puristuneen näköisenä tosin, mutta hyvin miellyttävänä.
Sitten saapuivat Toots ja Feeder. Kummallakin oli hattu kädessään kuin olisivat asuneet jossakin muualla, ja kun pöydänkattaja ilmoitti heidät, virkkoi tohtori Blimber: "Kas vain, sepä hauskaa!" ja näytti olevan kovin iloinen nähdessään heidät. Toots oikein loisti jalokivineen ja nappeineen ja oli niin selvillä tästä asiasta, että käteltyään tohtoria ja kumarrettuaan rouva ja neiti Blimberille veti Paulin syrjään ja kysyi: "Mitä arvelet tästä, Dombey?"
Mutta vaikka Toots tunsikin tällaista ujoa itseluottamusta, näytti hän olevan aika lailla epätietoinen siitä, oliko ylimalkaan sopivaa panna kiinni alinta liivinnappia ja oliko, kun kylmästi harkitsi kaikkia asianhaaroja, parasta pitää kalvosimia ylös vai alas käännettyinä. Kun hän huomasi, että Feederin kalvosimet oli käännetty ylös, teki hän samoin. Mutta kun seuraavalla uudella vieraalla oli kalvosimet käännetty alas, muutti Tootskin omansa niin. Vieraiden saapuessa nopeammin toinen toisensa jäljestä olivat eroavaisuudet liivinnappien, ei ainoastaan alimman, vaan ylimmänkin, kiinnittämisessä niin lukuisat ja monimutkaiset, että Toots lakkaamatta hypisteli mainittua vaatekappalettaan kuin olisi näppäillyt soittokonetta ja näytti joutuvan kerrassaan ymmälle tästä lakkaamattomasta puuhailusta.
Kun kaikki nuoret herrat, kaulahuivi sidottuna tiukalle, tukka käherrettynä, kiiltävät tanssikengät jalassa ja paras hattu kädessä oli toinen toisensa jälkeen ilmoitettu ja esitelty, saapui tanssinopettaja Baps ynnä hänen rouvansa, jota kohtaan rouva Blimber oli erittäin ystävällinen ja alentuva. Baps oli hyvin vakava herra, joka puheli hitaasti ja tasaisesti. Ennenkuin hän oli seisonut lampun alla viittä minuuttia, alkoi hän kysellä Tootsilta (joka oli kaikessa hiljaisuudessa verrannut tanssikenkiään hänen kenkiinsä), kuinka hänen mielestään olisi parasta käsitellä niitä raaka-aineita, joita tuotiin Englannin satamiin korvaukseksi ulkomaille virtaavasta kullasta. Toots, jonka mielestä kysymys tuntui sotkuiselta, vastasi, että parasta olisi ne keittää. Mutta Baps ei tuntunut pitävän sitä sopivana.
Paul liukui nyt alas pieluksilla varustetusta sohvannurkasta, jossa hän oli tehnyt havaintojaan, ja lähti alakertaan teehuoneeseen odottaakseen siellä Florencea, jota ei ollut nähnyt lähes pariin viikkoon, sillä hänen oli täytynyt pysyä tohtori Blimberin talossa edellinen lauantai ja sunnuntai, jotta ei olisi vilustunut. Florence saapuikin heti näyttäen kovin kauniilta yksinkertaisessa tanssiaispuvussaan, tuoreita kukkia kädessä, ja kun hän polvistui lattialle kiertääkseen käsivartensa Paulin kaulaan ja suudellakseen häntä (sillä saapuvilla ei ollut muita kuin se palvelijatar, joka oli osoittanut ystävällisyyttä Paulia kohtaan, ja eräs toinen nuori tyttö, jonka oli määrä tarjoilla teetä), oli Paulin vaikea päästää häntä irti ja loitota hänen rakkautta loistavista silmistään.
"Mutta mikä sinun on, Floy?" kysyi Paul melkein varmana siitä, että oli nähnyt kyyneleen sisarensa silmässä.
"Ei mikään, kultaseni, ei mikään", vastasi Florence.
Paul kosketti hänen poskeaan lempeästi sormellaan — ja siinä oli kyynel! "Mutta miksi, Floy!" huudahti hän.
"Pian lähdetään kotiin yhdessä, ja minä hoidan sinua, rakkaani", virkkoi Florence.