"Ei tuumaakaan", vastasi Carker.
"Te ehkä ajattelette suurta F-kirjainta?" kysyi kapteeni.
Carker ei kieltänyt sitä.
"Tai jotakin L:ään tai O:hon päin?" jatkoi kapteeni.
Carker hymyili yhä.
"Olenko taas oikeassa?" kysyi kapteeni kuiskaten, samalla kun hänen otsaansa kiertävä tulipunainen juova paisui hänen ilonsa lisääntyessä.
Kun Carker yhä hymyili vastaukseksi ja nyökäytti päätään hyväksyen, nousi kapteeni Cuttle seisomaan ja tarttui hänen käteensä vakuuttaen hänelle lämpimästi, että he purjehtivat samaa reittiä ja että mitä häneen (Cuttleen) tuli, oli hän koko ajan ohjannut alustaan siihen suuntaan. "Walter tutustui häneen ensin", selitti kapteeni niin salaperäisesti ja vakavasti kuin asia vaati, "harvinaisella tavalla. Te varmasti muistatte, kuinka Walter löysi hänet kadulta silloin, kun hän oli vielä ihan pikku tyttö, ja he ovat rakastaneet toisiaan siitä lähtien niin paljon kuin tuollaiset lapset osaavat! Me olemme aina sanoneet, Sol Gills ja minä, että heidät on luotu toinen toistaan varten."
Kissa tai apina tai hyeena tai ruumiinkallo ei olisi voinut näyttää kapteenille enemmän hampaita yhdellä kertaa kuin Carker paljasti keskustelun tässä kohdassa.
"Siihen suuntaan käy voimakas virta", huomautti onnellinen kapteeni. "Tuuli ja virta käyvät nähkääs kumpikin siihen suuntaan. Ajatelkaapas vain sitä, että Walter oli saapuvilla tuona päivänä!"
"Tavattoman edullista hänen toiveilleen", huomautti Carker.